perjantai 14. helmikuuta 2020

Osinkojen väliaikatilanne

Viime vuoden lopulla Nokia perui lupaamiaan osinkoja ja Sampo ja Nordea ilmoittivat leikkavansa vuonna 2020 maksettavia summia. Tämä ja talouden hieman varuillaan oleva tunnelma herättivät hieman huolta vuoden osinkokertymästä. Koska Nordea ja Sampo ovat salkussani suurimpien maksajien joukossa, pienen hetken näytti siltä, että maltillisessa osinkojen yleisessä laskutrendissä jopa vuoden 2019 osinkosumma olisi tänä vuonna jäänyt saavuttamatta.

Nyt on yhtä lukuunottamatta kaikki salkun yhtiöt tehneet osinkoesityksensä. Laajamittaista laskua ei em. yhtiöiden surkeilusta huolimatta tullutkaan vaan yli puolet salkun yhtiöistä esittää kasvavaa osinkoa. Kun neljännes yhtiöistä ei esitä muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna, kokonaistilanne ei muodostunutkaan niin pahaksi kuin mitä aiemmin arvelin.




Prosentuaalisesti kasvu edelliseen vuoteen verrattuna näyttäisi ennakkotietojen mukaan olevan melko tarkkaan 10 % ja euromääräisesti  noin 1000 €. Näin pientä kasvua ei ole ollut useampaan vuoteen ja neljän edellisen vuoden kasvun keskiarvokin on lähes 2000 €.

Tilanne saattaa vielä muuttua osakemäärien muutumisen takia tai jos yhtiö päättää tehdä nokiat ja jättää maksamatta loppuvuodelle kaavailtuja maksueriä. Jotkut pittävät hyvänä, että yhtiöt jakavat osingonmaksuaan useampaan erään pitkin vuotta. Itse en pidä tästä käytännöstä yhtään, vaan haluaisin edellisen vuoden tuloksesta oman osuuteni mahdollisimman nopeasti. Osingonmaksun pilkkojat pitävät minulle kuuluvia rahoja omassa käytössään minulta otettuna korottomana pakkolainana. Lisäksi yhtiökokouksen päättämä myöhäisempi erä on usein ehdollinen ja hallituksen harkintavallassa. Yhtiön kannalta nämä käytännöt ovat aivan loistavat, sillä ne joustavat maksajan tilanteen ja tarpeiden mukaan, mutta osakkaan kannalta tilanne on vähän kyseenalainen. Toki osakkaankin etu on, että yhtiö voi hyvin myös nopeasti muuttuvissa tilanteissa, mutta vähän kummalliselta tuntuu Nokian ajatusmalli, että viimeinen osakkaalle maksettava osuus vuoden 2018 tuloksesta olisi maksettu vuonna 2020. Tämä ja myös aiempi erä jäi nyt siis kokonaan maksamatta. Kvartaaliosingot olisi ihan OK, jos ne maksettaisiin edellisen kvartaalin tuloksesta eikä edellisen vuoden.

Mutta palataan vielä lopuksi osinkokertymään ja -historiaan kuvan muodossa. Vuoden 2020 sininen osuus on laskettu tämän päivän osakemäärien ja osinkoesitysten perusteella. Ohut punainen siivu on laskettu tämän yhden jäljellä olevan yhtiön viime vuoden osingon mukaisesti, ja tämä kapea suikale nostaa kokonaissumman aavistuksen 11.000 euron yläpuolelle.