Säästämisen vaikeutta on taas ihmetelty esim. Nordean tilaaman tutkimuksen jäljiltä, kun jotkut yli 80.000 € ansaitsevatikin ilmoittivat säästämisen tai sijoittamisen esteeksi rahan puutteen. Pienituloisten kohdalla tuo selitys on täysin luonnollinen, mutta tulojen kasvaessa moni asia muuttuu.
Tarkastellaan 2.500 €/kk tienaavaa itäsuomalaista henkilöä, joka ei kuulu kirkkoon eikä ammattiliittoon. Hän saa lomarahoineen vuotuista bruttotuloa 31.250 €, ja veropronettilaskurin mukaan palkasta viedään 24,25 % veroihin sekä eläke- ja työttmyysvakuutusmaksuihin. Tämä tarkoittaa, että kuukaudessa jää käteen keskimäärin 1972,66 €. Sitten käy tuuri ja henkilö saa uuden työpaikan ja palkka nousee violetin setelin verran lukemaan 3.000 €/kk. Samalla yhteiskunnan keräämä osuus kuitenkin nousee 27,75 %:iin. Tämä tarkoittaa keskimääräinen kuukausittainen nettosumma on 2257,81 €. Nousua siis oikeasti vain 285,16 €. Uudesta työpaikasta ja kohonneesta palkasta ollaan luonnollisesti iloisia, ja pitäähän sitä vähän juhlistaa. Siitä innostuneena ja vähän vauhtisokeana tehdään itseä hemmottelevia hankintoja ja pidenpiaikaisia sitoumuksia, joka hyvin helposti syövät ison osan tuosta käteen jäävästä palkan noususta, kun mielessä jyskyttää, että tässähän tienataan nyt 500 €/kk aiempaa enemmän.
Vaaranpaikkoja kustannusten karkaamiseen ovat myös ne kohdat, joissa tulot nousevat jonkin tasatuhannen tai julkisuudessa paljon esillä olevan rajapyykin yli (esim. keskimääräinen palkka). Näissä tilanteissa voi tulla liikaa itsevarmuutta ja ajatuksia, että tiettyyn tuloluokkaan kuuluminen edellyttää tietynlaista asumista ja elämäntapaa varsinkin jos palkan nousun yhteydessä tittelilikin muuttuu manageriluokkaan. Mukaan tulee esimerkiksi enemmän ulkona syömistä, kun tienataan keskimääräistä enemmän, tai lisääntyvää ulkomaanmatkailua, kun vähemmän tienaava naapurin varastomieskin reissuaa eukkonsa kanssa joka vuosi. Vaatteetkin täytyy ostaa Prisman sijasta keskustan pienemmistä liikkeistä. Golfin ja laskettelun joutuu aloittamaan, kun käyntikortissa lukee Sales Manager, ja asiakkaita täytyy viihdyttää pitkin vuotta kentillä ja rinteissä.
Kavalia ansoja ovat isoja kertakustannuksia ja jatkuvia juoksevia kustannuksia aiheuttavat hankinnat. Autot, veneet ja moottoripyörät ovat mukavia laitteita, joiden hankintaan uppoaa mieltymyksistä riippuen pienempi tai suurempi pino setelirahoja. Vaikka laite hankittaisiin säästöillä velattomasti, kustannukset eivät lopu siihen vaan tasaisen arvonaleneman lisäksi omistajaa rasittaa niiden huoltoon, vakuutuksiin ja säilytykseen liittyvät kulut. Auton verot, rengaskulut ja muut käyttökustannukset saattavat yllättää ison maasturin hankkineen ei niin kovin iloisesti. Velalla ostettuna mukaan tulee luonnollisesti vielä rahoituskulut. Jos oma talous menisi jossain vaiheessa ihan sietokyvyn rajoille, downgreidaus tai jopa luopuminen näistä mukavuuksista kustannusten karsimiseksi voi olla henkisesti vaikeaa, sillä se olisi laajalle näkyvä merkki heikkoudesta.
Tulotasosta riippumatta kaikkia lapsiperheitä koskettaa lasten harrastusten kalleus. Mitään harrastamattomasta lapsesta on tullut nykyaikana säälittävä olio, eivätkä halvat harrastukset nauti suosiota - pelastusarmeijan ilmaisessa sählykerhossa kävijä joutuu takuuvarmasti koulukiusatuksi. Pitäisi olla ratsastusta, kiekkoilua, palloilua yms yms, joissa opitaan myöhemmässä elämässä tarvittavia välttämättömiä taitoja, jotka estävät oman jälkeläisen joutumista yhteiskunnan alimpiin kasteihin. Kaikessa harrastus- ja harjoittelupaikoille asetettavat vaatimukset ovat kasvaneet ja sitä myötä kustannukset nousevat jatkuvasti. Valmentamisen pitäisi olla ammattimaista ja olosuhteiden huippuluokkaa. Kun on saanut potkia palloa tekonurmella lämpimissä sisätiloissa, kurainen hiekkakenttä syksyn koleudessa ei tunnu junnusta hyvältä. Lasten harrastamisesta on tullut jollain tavalla pyhä asia, josta ei voi tinkiä, sillä se nähdään erittäin merkittävänä sijoituksena tulevaisuuteen. Pahimmassa tapauksessa harrastaminen vetää perheen talouden äärimmilleen ja aiheuttaa koko perheelle stressiä ajan riittävyydestä.
"My life. My choices. My mistakes. My lessons. Not your business."
"I hate other people letting rule my life. I just want to be happy."
Näitä näkee ihmisten viljelevän some-kanavillaan esittäen riippumattomuutta toisista ja toisten mielipiteistä, kun eletään vain omaa elämää. Yllättävän usein elämän sisältö on kuitenkin ympäristön määrittämää eikä oikeasti oman linjan kulkijoita ole kovin useita. Oletetut onnellisen elämän elementit ovat käytännössä samat kuin suurten massojen lottohaaveet eli hienot talot, autot ja vaatteet, kalliit harrastukset, eksoottiset matkat sekä uusimmat härpäkkeet jne. Some ruokkii aina vaan kiihtyvää kilpavarustelua, sillä kaikki haluavat laittaa saavutuksensa aiemmin nähtyjä paremmaksi. Käytettynä ostettu Toyota Corolla tai bussiretki Haaparannan Ikeaan eivät enää räjäytä pankkia, kun ne jukistetaan Facebookissa. Pitää pystyä parempaan, jotta oma asema mielikuvien kilpajuoksussa säilyy ja toivottavasti paranee.
Monesta asumiseen, liikkumiseen ja vapaa-aikaan liittyvästä asiasta ajatellaan, että ne kuuluu järjestää tietyllä tavalla ja tasolla koska muutkin niin tekevät, tulotasosta riippumatta. Tulojen kasvaessa tämän kaltaista painetta tuntuu tulevan koko ajan lisää. Työtön voi sanoa yhteistä ravintolailtaa tai matkaa ehdottavalle rahojen olevan loppu, mutta työssäkäyvä hyvätuloinen alkaa muiden silmissä vaikuttaa jotenkin epäilyttävältä, jos kieltäytymisiä tulee liikaa. Vaikka en ole lukenut paljon psykologiaa, olen ymmärtänyt, että ihmisellä on halu kuulua ryhmään ja tulla hyväksytyksi yhteisössä. Liian iso poikkeama yleisestä normista aiheuttaa yksilön ja yhteisön välille jonkin kummallisen ilmiön, joka alkaa erkaannuttamaan niitä toisistaan. Monesti tämä erkaantuminen tuntuu liian vaaralliselta ajatukselta ja vieraannuttavaa käyttäytymistä ei ylläpidetä vaan pyritään tekemään niin kuin muu yhteisö tekee.
Raha ja muut positiivisina ja tavoiteltavina pidetyt asiat voivat olla niin voimakkaita, että ne toimivat myös toiseen suuntaan. Kanadalainen tutkimus viittaa vahvasti siihen, että lottovoiton saaneen naapurusto alkaa elää kuten lottovoittajat konsanaan, vaikka omat tulot ja varallisuus pysyisivät täysin ennallaan. Muita huonommaksi ei haluta jäädä ja varakkuuden illuusioon halutaan itsekin uskoa, vaikka se saattaa johtaa vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin.
Ympäristön paine, omat valinnat ja mielihalut sekä monet pienet (ja suuret) eri puolilta tulevat lisäkustannukset rapauttavat kyvyn laittaa rahaa säästöön ja sijoituksiin, jolloin se ensimmäinen askel tuottavan tai ainakin jollain tavalla arvonsa säilyttävän varallisuuden kartuttamiseksi jää ottamatta. Jos hyväksyttävä päämäärä on vain ja ainoastaan täydellinen taloudellinen riippumattomuus, kuten julkisuudessa usein puhutaan, se saattaa monesta tuntua täysin utopistiselta tavoitteelta, jota ei uskota koskaan saavutettavan. Tällöin parhaaksi vaihtoehdoksi voi valikoitua hetkessä eläminen ja siitä nauttiminen, koska muutkin niin tekevät*. Normin mukaisen elämän varmistamisessa sekä muiden ihailun ja kunnioituksen lyhytnäköisessä tavoittelussa oravanpyörän kierrosluku saattaa monesti kasvaa, ja ajan mittaan myös mahdollisesta äkkipysähdyksestä aiheutuvien seurausten vakavuus lisääntyy.
* Suomalaisten säästämisaste on tällä hetkellä negatiivinen.
