maanantai 30. huhtikuuta 2018

Kuukausikatsaus 04/2018

Uusi kymmenluku on tänään ylitetty: salkku liikahti, ainakin omien tietojeni mukaan, ensimmäistä kertaa 190 k€:n paremmalle puolelle. Se on sitten eri asia, kuinka kauan näissä numeroissa ollaan ilman merkittäviä lisäostoja.


Muutenkin kulunut kuukausi oli erinomaisen hyvä. OMXHPI ylitti 10.000 pistettä ja osinkoja on tänä vuonna tullut bruttona 5.693,79 €, joista suurin osa huhtikuussa.

Oheisessa taulukossa on esitetty numeroina nykyhetki sekä tilanteet 1 kk ja 6 kk sitten.


Edelliseen kuukauteen verrattuna nousua on 4,88 %, ja 6 kk:n muutos on maltilliset 8,52 %.

Osakkeissa on tullut ihan kiva hyppy, joka selittyy kurssinousuilla ja tehdyillä lisäostoilla. Ostopuolella olivat mm. Nordea, Telia, Sampo sekä Orion, jota ostin päivää ennen kurssin romauttanutta tulosjulkistusta. Rahastopuolella tein yhden myynnin, kun kyllästyin erään korkorahaston junnaamiseen.

Muutamalle seuraavalle kuukaudelle onkin tiedossa poikkeuksellisen suurta rahanmenoa, joten uusien ostojen määrä voi olla pienempi tai sitten käteisen määrä hupenee.

Lopuksi kuukausittainen kokonaistilanne palkkeina.



Lisäys 1.5.2018: Kirjoitusvaiheessa jäi huomaamatta, että toinenkin merkkipaalu ohitettiin: koko roska ylitti ensimmäistä kertaa neljännesmiljoonan!


tiistai 24. huhtikuuta 2018

Orion Q1/2018 - Analyysi meni pieleen

Jossain aiemmassa kirjoituksessa mainitsin joskus muinoin omistaneeni Orionia, mutta myyneeni sen pois aivan liian aikaisin. Kevätosinkojen innoittamana päätin eilen palata Orioniin, sillä pitkä laskuputki oli arvaukseni mukaan tasaantumassa ja tulevan (eli hetki sitten julkistetun) osavuosikatsauksen ei pitänyt tuoda mitään järisyttävää uutta, joka ei olisi jo ollut hinnassa.

Kuinkas kävikään? Yllätystä tosiaan olikin luvassa ja kurssi niiasi aika reilusti ja juuri nyt eilinen ostos on yli 9 % pakkasella. Pahempaakin oli käsissä muutama minuutti tulosjulkistuksen jälkeen, mutta toivottavasti pahin (=ylireagointi?) olisi taittumassa. Vähän pomppuiselta vaikuttaa. Oma analyysini ei osunut ihan kohdalleen.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Puukaupparahat jäi saamatta

Ei ropissut omalle kohdalle, vaikka Kauppalehti näin kirjoittaakin.




Viimeisin puukauppa on ollut kyllä vireillä noin vuoden, mutta mennelle talvelle suunnitellut hakkuut eivät totetuneet. Sulan maan päälle satanut iso lumimäärä esti maan jäätymisen ja piti koneet pois metsistä. Omat hakattavat kohteet olivat maaperältään pehmeitä, eikä sinne ollut pitkään aikaan mitään asiaa. Vaikka lopputalvesta sinne olisi riittävän roudan puolesta saattanut päästäkin, odottavia kohteita oli voinut kertyä sen verran, että omille tiluksille ei ennätetty. Saldoksi jäi ainoastaan pienehkö puukaupan ennakkomaksu. Ehkä ensi talvena onnistuu. Tulevalle kesälle onkin tulossa jonkin verran kustannuksia, kun osallistun alueella toteutettavaan kasvulannoitukseen. Tarkoituksena olisi saada kasvua kiihtymään noin 5 hehtaarin alueella ensiharvennetussa männikössä. Terveyslannoitustakin (boori) olisi ollut tarjolla kuusikoille, mutta se on helppoa tehdä itse ja tarjottua helikopterilannoitusta merkittävästi edullisemmin. Toteutan sen siis itse, ja aineetkin on jo odottamassa vaatehuoneen nurkassa.

Verottajakin muisti esitäytetyllä veroilmoituksella. Isot linjat on silmäilty ja todettu olevan suunnilleen oikeaa kokoluokkaa. Tarkempi läpikäynti on vielä tekemättä. Palautusta olisi tulossa noin 500 €, joka koostuu lähes kokonaan edellä mainitun puukaupan ennakkomaksun ennakonpidätyksestä. Metsätalouden kulujen ja käyttämäni metsävähennyksen takia viime vuoden tulos oli alle 100 €, joten veroa tuli maksuun aika minimaalisesti. Uutena asiana, tai ainakin vasta nyt kiinnitin siihen ensimmäistä kertaa huomiota, oli metsätalouden tuloksesta tehtävä 5 %:n yrittäjävähennys. Parempana puukauppavuonna siitä tulee merkittävä summa kotiinpäin.



torstai 12. huhtikuuta 2018

OSKL:n jäseneksi

Liityin eilen heräteostosluonteisesti Osakesäästäjien keskusliiton jäseneksi. Jäsenyys maksaa 34 euroa/vuosi, ja ehkä tärkeimmät syyt jäsenyyteen oli Viisas raha -lehti 10 kertaa vuodessa ja jäsenmaksun verovähennyskelpoisuus. Ihan kelpo etuja olisi tarjolla mm. Nordnetin ja Lynxin asiakkaille alempien kaupankäyntikulujen muodossa, mutta itse tulee (yleensä) tehtyä se pakollinen yksi Nordnet-kauppa kuukaudessa ja Lynxin asiakas en (ainakaan vielä) ole, joten nämä edut eivät kosketa minua.

Ensimmäinen vaikutelma OSKL:n sivustolla pyöriessä on vakava-asteinen pysähtyneisyys. Uutissivuilla on pienimuotoista toimintaa, mutta esim. blogiin on reilun parin vuoden aikana tullut yksi ainoa kirjoitus. Samoin keskustelualue vaikuttaa kaikkea muuta kuin aktiiviselta - viimeisin viesti sinne on jätetty jo lähes viikko sitten ja toiseksi uusin 2 vk 4 pv sitten! Kovin kiireellisissä asioissa ei kannata kääntyä OSKL-yhteisön puoleen.

Viisas raha -lehteä en ole aiemmin lukenut säännöllisesti, mutta olin vilkuillut jotain netistä saatavilla olevaa numeroa. Ikävä kyllä, kaikkia jo ilmestyneitä numeroita ei jäsenenäkään pääse selaamaan sähköisesti, vaikka muutamia suht vanhoja numeroita onkin katsottavissa. Lähempi tutustuminen ajankohtaisiin sisältöihin jää tulevaan aikaan, kun ensimmäinen paperilehti kolahtaa postiluukkuun.

Ainoa toinen maksullinen jäsenyys minulla on Veronmaksajain Keskusliiton suunnassa. Sieltä kannetaan postiluukkuuni Taloustaito-lehteä. Etujärjestön nimen mukaisesti siinä käsitellään varsinkin verotukseen liittyviä asioita mutta myös säästämiseen ja sijoittamiseen liittyviä kysymyksiä. Puolenkymmentä kertaa olen myös käyttänyt hyväkseni jäsenille maksutonta veroneuvontaa.

Ai niin, maksulliseksi jäsenyydeksi pitää varmaan lukea myös diplomi-insinöörien ammattijärjestön jäsenyys, jonka kautta tulee kerran viikossa luettavaksi Talouselämä sekä Tekniikka&Talous, joista jälkimmäinen ei tosin käsittele henkilökohtaiseen säästämiseen ja sijoittamiseen liittyviä aiheita. Nyt kun on aloitettu niin mainitaan vielä, että tällä hetkellä metsätalouteen liittyvistä asioista luen Metsälehdestä. Tämän menin tilaamaan, kun sattui edullinen tarjous kohdalle. Tuleekohan lehtiä jo vähän liikaa?



tiistai 3. huhtikuuta 2018

Sijoituksia velkarahalla

Nordnetin lainalla siihen olisi nyt mahdollisuus. Lainapäätös 100.000 €:n lainasta oli saapunut viesteihin. Superluotto on myös aktivoitu ja sen vahvistusta odotetaan vielä. 

Ei polttele yhtään näpeissä, maltan odotella ostopaikkoja varsinkin kun kauppasodat uhkaavat sijoittajien mielenrauhaa ja huomenna (ja vähän pidemmänkin ajan päästä) saattaa saada halvemmalla kuin tänään.