Kahden vuoden yhteenveto - 10/2019

Tasan kaksi vuotta siiten julkaisin ensimmäiset numerot varallisuudestani. Ilman sen kummempia selityksiä tilanteen muutosta kuvaa seuraava kuva:

Osakevarallisuus ja käteisen määrä on kasvanut, mutta rahasto-omistusten arvo on pienentynyt. Mutta mikä tärkeintä, tolpan korkeus on kasvanut 102 231,11 euroa. 

Varallisuuden kehittymistä koko kahden vuoden ajalla edustaa tämä kuva:

Varallisuuslajien osuudet ja määrät oheisessa kuvassa:

Tässä kuussa osinkoa maksoivat Telia ja Kesko. Nokia perui keväällä lupaamansa osingot ja Nordea ja Sampo kertoivat osinkoleikkauksista. Loppuvuonna euroja ja dollareita maksavat (toivottavasti) Citycon, Tikkurila, AT&T sekä AbbVie. Nokian perumisesta huolimatta näyttäisi toistaiseksi vielä siltä, että osinkotulojen 10 000 euron raja rikkoutuu 30.12.2019, kun CItycon maksaa viimeisen eränsä. Ensi vuoden osalta osinkosumma voi jopa pienentyä kuluvasta vuodesta.

OP:n salkku tyhjeni täysin tässä kuussa, kun viimeiset kaksi yhtiötä lähti pois. Toinen näistä oli Telia, enkä ostanut sitä takaisin Nordnetin salkkuun. Telian osuus salkusta oli noussut vähän liian suureksi ja sen liiketoimintaan liittyy pientä riskiä, joten muutan painotusta tältä osin. Ostoyhtiöitä on lokakuussa olleet Nokian Renkaat, Aktia, Sampo, Metsä Board ja Tieto.  

Kolmannen kvartaalin tulokset ovat antaneet merkkejä talouden hiipumisesta. Kumma kyllä, indekseissä talouden jarrutus ja tuloskunnon rapautuminen ei vielä näy kovin selkeästi. Jäämme odottamaan tulevia käänteitä.

Osinkotuloissa painetta alaspäin

Osinkosijoittajan musta torstai 24.10. on ruodittu moneen kertaan talouskirjoittelussa. Nordea, Sampo ja Nokia ilmoittivat osingon maksamisen muutoksista eikä siis hyvistä sellaisista, sillä taustalla on tuottojen hupeneminen tai vaikeudet tekniikan kehittämisessä.

Nordean vaikeudet ja niiden heijastuminen oli jollain tavalla osattu ennakoida, sillä tulosjulkistuksella ei ollut isoa vaikutusta kurssiin. Sen sijaan Nokia romahti prosentilla, jollaista en itse ollut ennen kokenut. Pudotuksen suuruudesta voi päätellä, että sijoittajat eivät olleet lainkaan perillä Nokian todellisesta tilanteesta ennen viime torstaita.

Nokiaa minulla on lukumääräisesti sen verran vähän, että kurssilasku tai osinkojen peruminen ei tee isoa pudotusta vuotuisiin osinkoihin tai salkun arvoon. Nordea ja Sampo sen sijaan ovat suurimpien omistusteni joukossa ja osinkoleikkausten vuoksi vuoden 2020 osinkotuloihin tulee aika iso lovi. Nykyomistuksilla pudotusta tulee Nordeasta ja Sammosta noin 1500 € (brutto) verrattuna siihen, että molemmat olisivat maksaneet saman osakekohtaisen osingon kuin vuonna 2019. Ja julkisuuteen annettuja tasoja ei luonnollisesti ole vahvistettu vielä missään, joten jos vaikeudet jatkuvat niin uutta leikkausta voi vielä tulla. Tuloksentekokyvyn rapautuessa voi vielä käydä niin, että vuoden 2020 osinkotulot jäävät tätä vuotta pienemmäksi. Sellaista tilannetta ei ole vielä ollutkaan oman sijoitusurani aikana. Huonoon ensi vuoden osinkokertymään viittaavia merkkejä saatiin tänään Stora Ensolta.

Koko em. kolmikko on julkisesti halunnut profiloitua kasvavien osinkojen maksajiksi. Nokia vähemmän aikaa mutta Nordea ja Sampo hieman kauemmin. Kun osingot on nyt leikattu erilaisista syistä, voisi joku ilkeämielinen kysyä, onko näillä osinkopolitiitaksi kirjatuilla lausumilla oikeasti yhtään mitään merkitystä. Olisiko syytä panostaa enemmän amerikkalaisiin osinkoaristokraatteihin, jotta notkahdukset jäisivät pienemmiksi? Tällä hetkellä ja eilisen tulosjulkistuksen jälkimainingeissa en ole yhtään harmissani, että olen kasvattanut omistustani esim. AT&T:ssä.

Kun katsoo Nokian rumaa romahdusprosenttia ja pahinta rytinää seurannutta hieman loivempaa luisua, on pakko kyseenalaistaa yhtiön tiedotuspolitiikka. Kenen etuja ajaa tuollainen "stiff upper lip"- tiedotuskäytäntö, että katastrofin alla jätetään kertomatta erittäin oleellisesti yhtiön tulokseen ja arvoon vaikuttavia tekijöitä? No tulihan se torstaina kerrottua, mutta luottamusta yhtiöön tämä ei vahvistanut samalla kun yhtiön arvosta on muutamassa päivässä haihtunut lähes kolmannes savuna ilmaan.

Tai onko Nordean johto niin kuutamolla, että pari kuukautta ennen leikkausilmoitusta kielletään osingon leikkaamisen valmistelu? Teknisesti ottaen leikkauksia ei ehkä valmisteltu, mutta on johdon ollut pakko tietää siinä vaiheessa, että osinkoa tullaan leikkaamaan, kun yritystä ulkopuolelta seuraavat analyytikot pitivät sitä selvänä. Tai mitä kertoo yrityksen johdosta se, että virallinen tulosvaroitus annetaan 10 min ennen tulosjulkistusta, kun kaikki muut ovat jo sen sisällön käytännössä tienneet? Varmaan mitään tiedotukseen liittyviä lakeja ei ole rikottu, mutta en ainakaan itse voi välttyä ajatukselta, että johto ei ole ajan tasalla.

Sinänsä ylä- ja alamäet kuuluvat liiketoimintaan, ja muuttuneisiin olosuhteisiin on sopeuduttava käytettävissä olevin keinoin. Jos tilanne näyttää synkältä, kassaa ei tietenkään kannata (omistajan ja yrityksen näkökulmasta) tyhjentää osinkoina omistajien taskuihin. Osinkojen leikkaus on siten "pehmeä" tapa sopeuttaa taloutta. Tällöin kaikki osakkeenomistajat "auttavat" yritystä vaikean tilanteen yli omistustensa suhteessa. Vaikeammassa tilanteessa yhtiöön pitää työntää selvää setelirahaa, jos vielä uskoo firman tulevaisuuteen ja haluaa säilyttää omistusosuutensa. Jos nämä keinot ei omistajaa miellytä, omistuksesta pääsee eroon kohtuullisen vaivattomasti mutta mahdollisesti ostohintaa pienemmällä summalla.

Henkilöstö on lievissä kriisitilanteissa siinä onnellisessa asemassa, että heille maksetaan aina samaa sopimuksen mukaista palkkaa eikä yritys voi yksipuolisesti päättää niistä toisin kuin osingoista. Kun palkat eivät jousta alaspäin, syvemmissä kriiseissä henkilöstökulujen sopeutukset hoituvat sitten lomautuksilla ja irtisanomisilla. Tällöin ainakin osaa henkilöstöä alkaa sattua kovasti niin kuin Juhaa leukaan.

Köyhä vai rikas

Olen loppukesästä lähtien yrittänyt pudottaa hieman painoa, sillä se pääsi nousemaan ylipainon rajoille painoindeksillä mitattuna. Pudotustahti on ollut maltillinen eli vajaat 0.5 kg/vk eikä kuvioon todellakaan kuulu mitään äärimmäisyyksiin vedettyjä dieettejä. Painon pudottamisen malli on varmasti kaikille tuttu: kun saat ruuasta vähemmän energiaa kuin mitä kehosi kuluttaa, painosi putoaa.

Sama pätee säästämiseen. Jos kulutat rahaa nopeampaan tahtiin  kuin mitä saat sitä sisään, rahavarojesi määrä pienenee ja päinvastaisessa tapauksessa tililläsi oleva rahamäärä turpoaa. Tästä lainalaisuutta sivusi tällä viikolla napakkaan tyyliinsä Puoli miljoonaa pääomaa -blogin Kirsikka.

Painon pudottaminen ja omaisuuden kasvattaminen vaatii nykyihmiseltä pientä ponnistelua. Mukavaa ostettavaa ja hyvää syötävää on Suomessa tarjolla runsaasti.

Ennen kuin katsoin Puoli miljoonaa pääomaa -blogin videon, olin aamulla katsonut kaksi videota Ylen Tarinoita köyhyydestä -sarjasta. Niiden jälkimainingeissa kohtuullisen suurta omaisuuttaan nopeasti kasvattavan bloggaajan viestiä katsellessa odottelin jännityksellä, meneekö viesti pahasti richplainingin puolelle. No, ainakaan kovin vasemmistolaiseksi bloggaajan ajattelua ei voinut tulkita, sillä yhteiskunnan huolenpitoa hän ei peräänkuuluttanut, vaan vastuun talouden tasapainosta katsottiin kuuluvan jokaiselle itselleen.

Luultavasti kukaan ei halua olla köyhä, sillä jatkuva rahanpuutteessa eläminen on kuluttavaa. Suomalaisessa köyhyyden torjunnassa keskeisenä työkaluna ovat tulonsiirrot, mutta mikä on sopiva tuen taso? Minua jäi mietityttämään videolla esiintyneen työssäkäyvän Sarin ja aiemmassa Ylen jutussa esiintyneen kotiäiti-Sofian tulojen suuruudet. Molemman ovat yksinhuoltajia ja kummallakin on kaksi kotona asuvaa lasta. Sarin tulot koostuu palkasta, asumistuesta, lapsilisästä (yksi lapsi), lapsen isän maksamasta elatustuesta sekä Kelan maksamasta elatustuesta. Nettosumma yhteensä 2050,88 €, josta nettopalkan osuus on 1449 €.

Sofia puolestaan saa elatustukea, perustoimeentulotukea, asumistukea, lastenhoidontukea ja lapsilisää. Kokonaissumman sanotaan olevan hieman yli 2000 euroa. Lisäksi Sofia näytti saaneen seurantajaksolla Kelan tukea silmälaseihin.

Lähtökohdat jutuissa olivat hieman erilaiset. Sari kertoi, ettei raha riitä sellaiseen elämiseen kuin hän haluaisi. Työssäkäynnin kannalta välttämätön auto mainittiin isoksi menoeräksi. Sofian tilannetta käsiteltiin säästämisen näkökulmasta, ja lopputulema oli, että Sofialla olisi mahdollisuus laittaa tuloistaan hieman säästöön, mutta aina löytyy kivaa ostettavaa ja rahat kuluvat niihin.

Säästämisessä, kassan kerryttämisessä ja toimeentulon parantamisessa eli pienituloisuudesta pois pyrkimisessä tai sen haittojen minimoinnissa on kolme erilaista vaihtoehtoista etenemisstrategiaa:

1. Ansiotulojen kasvattaminen olemalla aktiivinen työmarkkinoilla, yrittäjyydessä, koulutuksessa tai muiden välittömien tulojen (käytännössä pääomatulojen) kerryttämisessä.
2. Henkilökohtaisten menojen karsinimen tai niiden kasvun hillitseminen.
3. Päättäjiin vaikuttaminen, jotta oma tuloverotus kevenisi tai saadut tulonsiirrot kasvaisivat.

Kohta 1) sisältää ensinnäkin kouluttautumista ja työmarkkinoille hakeutumista ja olemista joko työntekijänä tai yrittäjänä sekä työpaikan vaihdoksia paremman palkkauksen perässä. Tuloja sijoittamalla voi onnistua keräämään varallisuutta, joka itsessään tuottaa lisävarallisuutta. Tässä vaihtoehdossa huono puoli on se, että tulojen kasvaessa nettotulot voivat kasvaa yllättävän hitaasti verotuksen progression takia ja kasvavien tulojen vaikuttaessa saatuihin tulonsiirtoihin..

Puoli miljoonaa pääomaa -blogin Kirsikka korosti kohtaa 2) eli vastuun ottamista omista menoista suhteessa tuloihin siten, että taloudellinen liikkumavara paranee eikä talouden hallinta ole pelkkää selviytymistaistelua. Menojen karsiminen tuottaa jokaisen säästelyn euron täysmääräisesti eikä esim. verottaja ota mitään välistä.

Kolmas kohta ei ole enää pelkästään omissa käsissä vaan vaatii joukkovoimaa, julkisuutta ja lobbaamista. Esimerkiksi nykyinen eläkeläisten suuri joukko voisi yhdistämällä voimansa täysin laillisesti kasvattaa tulojaan eduskuntaan valittujen edustajiensa poliittisilla päätöksillä. Poliitikoilla on kiusaus ostaa valtaa lupaamalla hyvää ja kaunista ryhmille, joilta olettavat saavansa ääniä.

Ongelmana kolmannessa kohdassa on näiden tulonsiirtojen ja veronalennusten hinta, joka joudutaan rahoittamaan keräämällä rahat muualta. Yleensä se tarkoittaa verotuksen kiristämistä toisaalla tai velkaantumisen kasvua, joilla molemmilla on huonoja vaikutuksia talouteen.

Köyhyyden torjunta on noussut valtaa pitävien poliitikkojen kärkihankkeiden joukkoon, ja lehtijuttuja köyhyydestä näkee tämän tästä. Pientä eläkettä saaville luvattiinkin jo hieman lisärahaa. Valtion ja kuntien kannalta paras ratkaisu olisi, että köyhyyttä voitaisiin vähentää työllistymisen ja paremman palkkatason kautta. Tällöin tulonsiirtojen maksaminen vähenisi ja samalla päästäisiin verottamaan kasvaneita tuloja ankarammin. Työnantajia ei valitettavasti vaan voi käskeä työllistämään enemmän, ellei työvoimalle ole tarvetta.

Vaikka tunnistan tässä elämäntilanteessani olevani hieman kallellaan oikealle, en ole sitä niin paljon, että jokaisen pitäisi pärjätä omillaan tilanteessa kuin tilanteessa. Jonkinlainen tulonsiirtojärjestelmä täytyy olla olemassa auttamaan esim. yllättäen muuttuvissa tilanteissa. Peruskysymys taas on, kuinka paljon yhteiskunnan tuki pitää olla ja mikä on yksilön itsensä vastuu. Jos Minna on elänyt mukavaa keskiluokkaista elämää ja yllättäen avioliitto kariutuu ja terveys alkaa reistailla työkyvyn menettämiseen asti, onko yhteiskunnan taattava hänelle saman elintason jatkuminen? Minun mielestäni ei missään tapauksessa. Muutoksella pitää olla jonkinlainen vaikutus käytettävissä oleviin tuloihin, muuten ollaan pahan moraalisen ongelman äärellä. 

Toinen kysymys on, kuinka paljon itse haluaa varautua odottamattomiin tilanteisiin tai tulojen pienenemiseen esimerkiksi eläköitymisen tai yllättävän sairauden yhteydessä. Pakon edessä säästötön kädestä suuhun eläjä tekee pikavauhtia ja kovasti stressaantuneena tarvittavia toimenpiteitä, mutta vararahasto ja varsinkin tuottoa jauhavat sijoitukset helpottaisivat tilanteeseen sopeutumista. Toisaalta onko ok, että 40-vuotisesta työurasta jää ainoastaan päähän haaleat muistot lukemattomista ulkomaanmatkoista, keuhkoihin tervat noin 300000 poltetusta savukkeesta ja vyötärölle 35 ylimääräistä kiloa hienoista kulinaristisista nautinnoista, kun varautuminen kymmenien prosenttien tulotason putoamiseen on unohdettu ja kun valtion suuntaan aletaan esittää vaatimusta paremmasta eläkkeestä, koska juuri minä olen rakentanut tämän maan? Vai voitaisiinko olettaa, että yhteiskunta ei ole ihan kaikesta vastuussa vaan että ihmisiltä itseltäänkin voidaan edellyttää toimenpiteitä, jos virallisen eläkejärjestelmän pelisääntöjen mukainen eläke ei takaakaan haluttua elintasoa. Väitän, että iso osa palkansaajista (huom. en väitä että kaikki palkansaajat ja ne jotka joutuvat olemaan pitkiä aikoja työelämän ulkopuolella) pystyisi pienillä valinnoillaan kokoamaan sijoitussalkun, joka tuottaisi Antti Rinteen lupaaman vappusatasen verran kuukausittaista tuottoa eläkeiässä ja loputtomasti siitä eteenpäin. Näiden sijoitusten tuoton verottaminen toisi myös valtiolle merkittävän verokertymän.

Ylen köyhyysvideoihin liittyen Ylen uutissivustolle oli eilen ilmestynyt tulokset kyselystä, mitä katsotaan köyhälle välttämättömyydeksi ja mitä luksukseksi. Käin listan läpi omalta kannaltani kommentoiden, mitä itse tekisin, jos tuloni romahtaisivat. En varmasti pääse eläytymään tilanteeseen täysin autenttisesti, mutta vietän nykyiselläänkin kohtuullisen "askeettista" elämää ja olen melko tarkka rahankäyttäjä ja ostojen kilpailuttaja, joten mitään kauhean problemaattisia valintatilanteita Ylen lista ei aiheuttanut.