Toivottua nopeaa ratkaisua Ukrainan sotaan ei taida löytyä ja tästä seuraavat inflaatio- ja taantumapelot ajavat kursseja alas sellaisella vauhdilla, että herkimpiä alkaa jo hirvittää. Oma salkku lasketteli kuukaudessa -13.121 euroa eli omaisuutta on nyt 6,04 % vähemmän kuin toukokuun lopussa. Kaikkien aikojen huipusta (12/2021) on tultu alas jo noin 60 k€.
En ole malttanut pitää sormea pois ostonappulalta, vaikka kurssien valuminen alaspäin on hyvin todennäköistä. Salkkuun on tullut kesäkuussa lisää Kemiraa, Keskoa ja huippuhinnoista reippaasti pakittanutta Cibus Nordic Real Estatea.
Osinkoja tuli tilille kesäkuussa 504 euroa. Kuukauden ostot olivat sen verran pienet, että koko vuoden osinkoennusteeseen niillä ei ole mitään vaikutusta. En usko, että vielä maksamattomia osinkoeriä lähdettäisiin perumaan tai pienentämään, joten ennuste keikkuu edelleen jossain 19 k€:n tienoilla. Kertymä tähän saakka on 15485 € eli viime vuoden kokonaissumma on jo ylitetty.
Nato sai eilen tehtyä päätöksen Suomen kutsumisesta jäseneksi. Viime vuoteen saakka en ollut Natoon liittymisen puolella, mutta loppuvuoden jyrkät puheet Venäjän suunnalta ja uhkaava 'sotaharjoitusjoukkojen' kokoaminen Ukrainan rajalle saivat ajattelemaan toisin. Kun pääministeri vielä alkuvuonna totesi, että Nato-hakemusta ei todennäköisesti jätetä tällä hallituskaudella, ajattelin että minkähänlaiseksi tilanteen pitää mennä, jotta hakemuksen jättämiseen on hallituksen mielestä aihetta. Sihen tuli vastaus sitten yllättävän nopeasti.
Helteet on jälleen päällä ja loman alkamiseen on vielä pari viikkoa. Vielä ei olla kuormituksen äärirajoilla, mutta loma olisi kiva aloittaa, sillä talvi ja alkukesä ovat olleet kohtuullista puristusta ja hääräämistä useiden asioiden kimpussa. Ehkä olen tullut vanhaksi, mutta arvostaisin mahdollisuutta hallita ajankäyttöä jollain tavalla ilman että pöydälle tipahtaa milloin mitäkin yllätyksiä. Olen jo pitkään miettinyt nykyisestä työstä jättäytymistä, mutta en ole vielä joutunut niin reunalle, että oman jaksamisen takia olisi 'pakko' irtisanoutua. Työssä minut pitää erityisesti palkka ja työsuhde-edut, jollaisia en 99,99 %:n todennäköisyydellä saa enää mistään. Sijoitustuottojen varaan jääminen tuntuu varsinkin nykytilanteessa vähän pelottavalta vaihtoehdolta. Eli vielä sinnitellään. Toivottavasti loma-aika muuttaa ajatuksia ainakin joksikin aikaa, sillä työhaluja on vielä jäljellä, mutta ei välttämättä kauan nykyisellä mallilla, joka tuntuu ottavan kapasiteetista joka vuosi enemmän ja enemmän.
Lomaa odotellessa hyvää kesää kaikille.