Tämäkin vuosi näyttää tulevan päätökseen, vaikka alkuvuonna aika tuntui pysähtyvän Ukrainan sodan takia. Sijoitusmielessä ja pelkästään numeroita katselemalla vuosi 2022 ei ollut sijoitusten näkökulmansta kovin kaksinen. Ensimmäistä kertaa koko sijoitushistoriani aikana (poislukien vuosi 2014 josta on vaillinaiset tiedot) arvopaperiomistusteni vuoden viimeisen päivän arvo putosi edelliseen vuoteen verrattuna. Pudotusta edelliseen vuoteen verrattuna tuli ajanjaksolla 2017-2022, vaikka mukaan otettaisiin tileillä makaava käteinen raha (käteisvaroista ei ole tietoa ennen vuotta 2017). Sijoitusaika on sen verran pitkä, että osake- ja rahastosalkku on
sentään plussalla, mutta mukana on joitain pahasti osumaa ottaneita
lappuja. Isoimman euromääräinen miinuksen teki tänä vuonna Fortum, jolla kaasuriski laukesi pahasti sormille.
Joulukuu 2022 päätyi tilastoidun omaisuuden osalta lukemaan 480.764 €, joka on noin 1500 € alhaisempi kuin edellisessä kuussa. Laskua vetureina toimivat Tokmanni ja Telia.
Osinkopuolella epävarmuus ei vielä tänä vuonna vaikuttanut kovin pahasti, ja osinkojen loppusumma oli noin 19.350 € (brutto). Ensi vuonna tähän lukemaan ei todennäköisesti ylletä, mutta en lähde vielä tässä vaiheessa tekemään arvauksia kertymästä.
Sitten vähän tilastotietoja. Ostotoimeksiantoja oli vuonna 2022 yhteensä 79 kappaletta ja ostoihin käytetty rahamäärä oli 47.300 €. Osakeostoja oli lukumääräisesti selvästi enemmän ja ne olivat suuruudeltaan tyypillisesto luokkaa 500-600 € (FIN/SWE) tai 800-1000 USD (USA). Rahasto-ostosten summat olivat huomattavasti pienempiä.Vuoden ainoa myyntitapahtuma oli erään korkorahasto-osuuden myynti huhtikuussa. Kuukausittaiset osto- ja myyntisummat oheisessa kaaviossa.
Toiveita vuodelle 2023? Oikeat sijoittajat sanovat, että parhaat tuotot tehdään isoissa kriiseissä, ja sellaisia 'mahdollisuuksia' roikkuu ilmassa kasapäin: Ukrainan sota ja sen laajeneminen tai ainakin hämärät iskut kriittiseen infraan, korkojen nousu, inflaatio, Italia ja monien muiden euro-maiden massiivinen velkaantuminen, koronan uusi leviäminen Kiinassa, energian hinta, Kiina/Taiwan + Balkan jne. Hieman pessimismiin taipuvana henkilönä ajattelen, että jos em. listasta mikään ei realisoidu niin eiköhän ihan puskista pullahda joku täysin ennalta arvaamaton 'katastrofi', joka pistää kaiken enemmän ja vähemmän sekaisin. Itse olen sen verran amatööri, että kaipaisin juuri nyt vähän tasaisempaa menoa enkä mitään kriisien keskittymää. Hyvää Uutta Vuotta 2023!