tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kuukausikatsaus 07/2018

Kuumaa on, mutta helteeseen alkaa jo tottua muuten, mutta nurmikko ei enää voi hyvin. Sorvin äärellekin on jo palattu kesäloman toimettomuudesta. Taimikon siistimistä tosin tuli käytyä tekemässä tänä vuonna ihan kunnon helteessä, sillä loma ei olisi riittänyt, jos viileämpiä kelejä olisi jäänyt odottamaan.

Sijoittelupuolella oli huomattavasti tavallista enemmän tapahtumia, sillä OP:n hinnoittelu muuttui suopeaksi myös pienille kaupoille. Oli ensimmäinen kuukausi ties kuinka pitkään aikaan, kun Nordnetin salkussa ei ollut yhtään tapahtumaa.

Osakepuolella oli eräänä tulosjulkistuspäivänä aikamoista rytinää, kun Stora Enso, Tieto ja Kemira laskettelivat kunnolla, ja Nordnetin salkusta haihtui tuolloin lähes 5000 €. Tuo hyvin mieleen jäänyt päivä ehkä antoi sen fiiliksen, että tämä ei ollut kovin hyvä kuukausi, mutta ei heinäkuu ollut numeroiden valossa ihan umpisurkea: kokonaisuus loikkasi kesäkuun lopun tilanteesta lähes 5200 €. Loikassa auttoi lomarahat, jotka paisuttivat varsinkin käteisen osuutta.


Huomasin Nordnet-salkun tapahtumia selatessa, että tämän vuoden ostojen määrät ovat olleet huomattavasti pienemmät kuin kahtena aiempana vuonna samalla aikavälillä. Syynä taitaa olla oletus syklin huipun saavuttamisesta ja sitä myöten pieni varovaisuus uuden rahan syytämisessä osakkeisiin. Vähentyneet ostot näkyy ainakin hiljalleen paisuvana käteisen määränä, mutta toisaalta myös ensi kevään osingoissa. Niiden kasvu luultavasti loivenee kahteen edelliseen vuoteen verrattuna, jolloin kasvu on ollut noin 2000 €/v.

Vielä kovin lyhyt aikasarja kertoo projektin myönteisestä etenemissuunnasta:



perjantai 20. heinäkuuta 2018

Synkkä perjantai

   "Stora Enso paransi tulostaan reippaasti - kiristynyt puutilanne ei pilannut kasvua" (TS)

   "Tiedon tulos vahvistui - Alkio: Yhä suurempi osa palveluistamme kestävällä kasvu-uralla" (TS)

   "Kemiran operatiivinen käyttökate jäi hieman ennusteesta - kasvu vahvaa" (KL)


Positiivissävyisistä otsikoista huolimatta päivän reaktiot olivat -13,54 % (StoraEnso), -8,27 % (Tieto) ja -7,49 % (Kemira). Nämä siis ovat salkkuni Top 3 miinustelijat tänään. Odotukset olivat korkeammalla kuin todellinen tuloskunto, joten reipasta laskua tuli. Edellä mainituista kaksi kuuluu isoimpien omistusteni joukkoon, ja lisäksi Stora Enso veti UPM:n mukaan luisuun. Muutosprosentti Nordnetin salkussa oli -2,46 % ja euroina -4.864 €.

Ostot ovat jatkuneet, mutta nyt ainoastaan OP:n salkkuun. Ostoja on 1 %:n palkkiokaton takia useita ja paljon pienempiä, kun kertaostot ovat olleet luokkaa 50 € - 150 €. Henkisesti tämä sopii minulle paremmin, mutta Nordnetin alusta (se vanha, en ole juurikaan käyttänyt uutta) on mielestäni käyttäjän kannalta mukavampi ja selkeämpi. OP:n salkun koko on tällä hetkellä 941,19 €, ja päivän päätteeksi se on aavistuksen pakkasella.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Salkku Osuuspankkiin

Kirjoitinkin jo uusimpaan kuukausikatsaukseen, että OP:n hinnoittelu asiakasomistajille muuttui sen verran sopivaksi omaan kaupankäynti- ja hajautustyyliin, että OP:n välitys- ja säilytysasiakkaaksi ryhtyminen on vakavassa harkinnassa. Aiemmin olin myös kommentoinut Nordean 1 %:n hintakattoa omaan sijoitystyyliin sopivaksi, mutta asiakkuuden siirto Nordeaan pelkästään tämän takia ei ollut realistista. Tänään sitten avasin arvo-osuustilin Osuuspankkiin - tai ainakin tein avauspyynnön, sillä viimeistely taitaa vaatia jonkinlaista byrokratiaa eikä tili aukene pelkästään asiakkaan klikkailuilla.

Mitä siis odotan saavani? Ensinnäkin enemmän hajautusmahdollisuuksia sekä ajallisesti ja kohteiden suhteen. Yhden prosentin palkkiokatto tekee järkeväksi myös hyvin pienetkin ostot vaikka useita kertoja kuukaudessa.Olen tähän saakka pitänyt max n. 1,2 %:n välityskuluja hyväksyttävinä, joten kovin montaa kuukausittaista kauppaa en ole nähnyt järkeväksi tehdä Nordnetin normaalilla hinnoittelulla. Jatkossa kauppojen lukumäärä tulee varmasti kasvamaan merkittävästi nykyisestä 1-3:sta kuukausittaisesta Nordnet-ostosta. Sijoitustyyliin ei tule isoja muutoksia, sillä suuret suuntaviivat pysyvät lähes ennallaan. Pienet irtiotot voivat lisääntyä ja salkkuun saattaa alkaa hiljalleen kertyä isompiriskisiä kasvuyhtiöitä sekä muita kokeiluja, jotka ovat jääneet nykyisessä mallissa vakaampien yhtiöiden houkuttelun jalkoihin.

Säilytysmaksu (2,60 €/kk) vähän hiertää, mutta siitä saa tallelokeron maksun lisäksi vähennettävää verotukseen ja ainakin osa saanee kuittautua bonuksilla. Osakesäästäjien keskusliiton jäsenet pääsevät suoraan paremmalle kaupankäynnin hinnoittelutasolle, mutta tästä on mahdollisesti hyötyä vain ensimmäisen neljänneksen aikana, sillä uskon tekeväni jatkossakin ainakin yhden kaupan jokaisen neljänneksen aikana

Katsotaan, miten yhteistyö lähtee etenemään. Yritin perehtyä tarjottavaan palveluun kattavasti, joten toivottavasti tarjonta ja odotukset ovat edes jotenkin samalla tontilla. Minua tosin on aina häirinnyt tapa, jolla OP kertoo palveluistaan ja hinnoitelustaan verkkosivuillaan. Jotenkin heidän logiikkansa on niin erilainen omaani verrattuna, että esitystapa tuntuu hajanaiselta ja eri paikkoihin ripotellulta. Esimerkiksi viime viikolla seikkaillessani OP:n sivuilla en huomannut erillisellä sivulla ollutta mainintaa, että 30.6. mennessä avauksen tehnyt sai 100 %:n alennuksen säilytyskuluihin syyskuun loppuun asti. Tähän lausekkeeseen törmäsin vasta tänä aamuna, mutta tarjous oli jo ehtinyt vanhentua.

Nykyinen arvioni on, että ostot tulee siirtymään pääosin OP:n salkkuun. Nordnetin salkkusta en tee siirtoja ja sinne jää nykyiset osakkeet ja rahastot ilmaiseen säilytykseen sekä ainakin Superrahastojen kaupankäynti. Mielenkiinnolla odotan, lähteekö Nordnet haastamaan hinnoittelua, vaikka jokin aika sitten antoi lausunnon, että hinnastomuutokset eivät ole tarpeen.