tiistai 28. helmikuuta 2023

Puolen miljoonan paremmalla puolella - Kuukausikatsaus 02/2023

Talvi alkaa kohta taittua, kun käännytään maaliskuulle, mutta hiihtämässä on tullut käytyä vasta kaksi kertaa. Sen sijaan tylsältä kuulostava sisäpyöräily on noussut aktiiviteettilistalla aiempaa korkeammalle äskettäin tehdyn kalustopäivityksen ansiosta.

Helmikuu oli se kuukausi, jolloin varallisuus kipusi jälleen puolen miljoonan rajapyykin yläpuolelle ja onnistui pysyttelemään siellä viralliseen tarkatelupisteeseen eli kuukauden viimeiseen päivään saakka. Tällä hetkellä lukema on  504.895 €, eli nousua tammukuun lopusta on lähes 12 k€ tai 2,38 %.



Osakeostot lähtivät hieman lapasesta, kun kirjanpito näyttää ostoihin kuluneen lähes 7000 €. Maantieteellisesti ostoksissa painottui USA ja Ruotsi.

Osinkoja tuli tilille noin 360 € koko vuoden kertymän ollessa vaatimattomat 435 €.

Viikonloppuna tuli tehtyä myös metsätalouden veroilmoitus. Se oli tänä vuonna helppo, koska ei ollut lainkaan tuloja ja ostokuitteja oli ainoastaan 4 kpl. Edellisinä vuosina ostetuilla materiaaleilla ja laitteilla selvittiin käytännössä koko vuosi. Myös vuoden ensimmäinen tilakäynti tapahtu äskettäin talviloman aikana. Merkittäviä näkyviä tuhoja ei ollut ja vähän ennätti tarkistusten lisäksi harrastaa sahailua kohtuullisen varttuneessa kuusitaimikossa, mikä tosin huomattavasti hankalampaa kuin kesällä, mutta havupuiden poisto on tautiriskien takia turvallisempaa tehdä talviaikaan.


torstai 16. helmikuuta 2023

Helmikuun välikatsaus - Käynti 500 k€:n viivan yläpuolella

First things first. Tammikuun lopussa salkun arvo kipusi puolen miljoonan tuntumaan ja suunta on sen jälkeen vienyt vielä vähän ylöspäin. Tänään suoritettu tarkistuslaskenta osoitti, että 500 k€ oli todistetusti mennyt ainakin hetkellisesti rikki tässä kuussa.


 

Merkittävimmät osingonmaksajat ovat kertoneet ehdotuksensa vuonna 2023 maksettavista osingoista. Tällä hetkellä ehdotukset kerryttäisivät noin 15 k€ osinkotuloa. Viime vuoden summa saattaa olla juuri ja juuri saavutettavissa huolimatta Sammon ja Tokmannin suurehkoista leikkauksista. Muilta osin ehdotukset ovat olleet suunnilleen edellisvuoden tasoa tai korkeampia. Suurin kysymysmerkki liittyy vielä Fortumin kykyyn ja haluun jakaa rahaa omistajilleen, ja se ratkaisee pelin.

keskiviikko 1. helmikuuta 2023

Vuoden 2023 ensimmäinen raportti - Kuukausikatsaus 01/23

Tammikuu on taputeltu ja sijoittamiseen liittyvät luvut ynnäilty. Eilinen ilta meni muissa touhuissa, joten aikaa ei riittänyt numeroiden kokoamiseen, joten yhteenveto tulee päivän myöhässä.

Omaisuus kasvoi kuukauden aikana noin 12 k€ ja kokonaissumma hipoo jälleen puolen miljoonan rajoja. Edellisen ja ainoan kerran sen yläpuolella on oltu vuoden 2021 lopussa. Tällä hetkellä tuo summa on 493.154 €.



Yhtiöiden tulosjulkistukset ovat alkaneet ja toistaiseksi yhdeksän salkun yhtiötä on kertonut viime vuoden kuulumisensa. Viestit ovat pääsääntöisesti olleet ihan positiivisia, ja näyttää siltä ettei sota ja energian hinnat pilanneet ihan koko vuotta, vaikka loppuvuosi taisi olla jollekin/joillekin vähän odotettua vaikeampi. Innokkaimmat ovat jo peruneet tälle vuodelle povatun taantumankin, mutta jäädäänpä seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Tulosraporteissa yksi mielenkiintoinen kohta on osinkoehdotus. Silläkin osastolla suunta on ollut hyvä. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta ehdotukset ovat olleet edellisvuotta suurempia. 

Tammikuu ei ole perinteisesti kovin hyvä osinkokuukausi, ja osinkoja maksettii tilille 73,12 € (brutto). Koko vuotta on vielä turha lähteä arpomaan, mutta olisin tyytyväinen, jos päästään viime vuoden tasolle.

Tammikuussa tein harvinainen liikkeen. Myin pois pienen Caverion-omistukseni kokonaisuudessaan pian kilpailevan tarjouksen jälkeen hintaan 8,09 €. Tällä hetkellä kurssi on reilusti korkeammalla, joten olin hieman hätäinen. Toisaalta kauppasumma oli hieman alle 1000 €, joten hyvässä tapauksessa saattaa selvitä ilman luovutusvoittoveroa. Summa on tosin pieni, joten tuon on turha antaa ohjata muita myyntejä, jos 'pakottavia' tilanteita ilmenee. Kyseiset osaakkeet tulivat aikoinaan YIT-omistuksen seurauksena yllättäen ja pyytämättä.