tiistai 28. helmikuuta 2023

Puolen miljoonan paremmalla puolella - Kuukausikatsaus 02/2023

Talvi alkaa kohta taittua, kun käännytään maaliskuulle, mutta hiihtämässä on tullut käytyä vasta kaksi kertaa. Sen sijaan tylsältä kuulostava sisäpyöräily on noussut aktiiviteettilistalla aiempaa korkeammalle äskettäin tehdyn kalustopäivityksen ansiosta.

Helmikuu oli se kuukausi, jolloin varallisuus kipusi jälleen puolen miljoonan rajapyykin yläpuolelle ja onnistui pysyttelemään siellä viralliseen tarkatelupisteeseen eli kuukauden viimeiseen päivään saakka. Tällä hetkellä lukema on  504.895 €, eli nousua tammukuun lopusta on lähes 12 k€ tai 2,38 %.



Osakeostot lähtivät hieman lapasesta, kun kirjanpito näyttää ostoihin kuluneen lähes 7000 €. Maantieteellisesti ostoksissa painottui USA ja Ruotsi.

Osinkoja tuli tilille noin 360 € koko vuoden kertymän ollessa vaatimattomat 435 €.

Viikonloppuna tuli tehtyä myös metsätalouden veroilmoitus. Se oli tänä vuonna helppo, koska ei ollut lainkaan tuloja ja ostokuitteja oli ainoastaan 4 kpl. Edellisinä vuosina ostetuilla materiaaleilla ja laitteilla selvittiin käytännössä koko vuosi. Myös vuoden ensimmäinen tilakäynti tapahtu äskettäin talviloman aikana. Merkittäviä näkyviä tuhoja ei ollut ja vähän ennätti tarkistusten lisäksi harrastaa sahailua kohtuullisen varttuneessa kuusitaimikossa, mikä tosin huomattavasti hankalampaa kuin kesällä, mutta havupuiden poisto on tautiriskien takia turvallisempaa tehdä talviaikaan.