Osakemarkkina on vähintäänkin pienimuotoisessa paniikissa ja kurssit laskettelevat nopeasti alaspäin. Oman pään sisään paniikki ei ole vielä iskenyt, vaikka helmikuun aikana omaisuus pieneni -3,68 % ja euroina -13200 €. Helmikuun huippuarvojen kohdalta katsottuna pudotus on ollut vielä reilusti tätäkin suurempi. Tarkoitus on edelleen jatkaa valitulla strategialla ja erittäin pitkällä sijoitushorisontilla, joten mitään äkkinäisiä liikkeitä en ole tehnyt. Toisaalta en aloittanut vielä ostojakaan, vaikka muutaman oletettavasti koronalle immuunin yhtiön kohdalla hintataso tuntui jo aika houkuttelevalta. Jään vielä odottelemaan parempia ostopaikkoja.
Kaksi pienehköä huolta kuitenkin on: 1) muuttavatko yhtiöt osinkoehdotuksiaan huonontuneiden näkymien takia, ja 2) tipunko jossain vaiheessa laskun jatkuessa pois Nordnetin Premium Banking -asiakkuudesta. Varsinkin jälkimmäinen on lähinnä kosmeettinen huoli. Etukäteen on myös tiedossa, että maaliskuun tulosta painaa merkittävästi viime vuoden puukauppamaksun arvonlisäveron tilitys, mikä yksistään tekee käteisvaroihin noin 9 k€:n leikkauksen.
Nordnetin salkkuyhteenvedossa huomasin jotain hämärää. Eräänä päivänä koko salkun kehitys näytti katseluhetkellä arvoa -5,15 %. Yhtiölistaa tarkasteltaessa yksikään yhtiö ei kuitenkaan ollut pudonnut edes viittä prosenttia. Onkohan kyse viiveen käytöstä kokonaiskehitystä laskettaessa, mutta ominaisuus on aika kiusallinen, koska taustalla ei ole kovin monimutkainen laskutoimitus.
Osakesäästötilin lanseeraus sattui vähän huonoon aikaan, kun riskit alkoivat realisoitua jo vajaan kahden kuukauden kuluttua aloituksesta. Osakesääntötiliä pidettiin julkisuudessa lähes automaattisena väylänä rikastumiseen ja valtion kädenojennuksena ja kannustamisena omaisuuden kartuttamiseen. Kuinkahan moni sijoittamisen OST:n kautta aloittanut ajattelee tällä hetkellä, että taas apinaa koijattiin ja rahat siirrettiin tämän "säästötavan" avulla taviksilta isojen poikien taskuihin.
Ajatuksia ja tapahtumia taloudesta, työstä ja varallisuuden kartuttamisesta.
-
Katsaus tulee hieman ennenaikaisesti maaliskuun pörssipäivien loppumisen takia. Aloitetaan osingoilla. Aiempia tekstejä lukeneille on luulta...
-
Voisitko suositella kenellekään säännöllistä sijoittamista tuotteeseen, jossa hallinnointipalkkio on noin 60 % sijoitetusta summasta, jossa ...
-
Lähes vuoden jatkunut yhtäjaksoinen nousu taittui viimein ja miinusta kertyi syyskuussa -2,74 % eli euroina mitattuna monen nettopalkan verr...