Osakeostoja oli euroilla ja lukumääränä mitattuna tässä kuussa tavallista enemmän. Ennakoin hieman Hoivatilojen poistumista ja käytin tänään maksettuja rahoja jo vähän ennakkoon. Ostoslistalle nousi tammikuussa Sampo, Titanium, Nokian Renkaat, AT&T, Telia sekä SEB. Verottaja vie Hoivatilojen luovutusvoitosta ihan hyvän summan kattamaan valtion kasvavia menoja.
Harvat yhtiöt ovat saaneet viime vuoden tuloksen julki ja tehneet osinkoesityksiä eikä kuluvan vuoden osinkokertymästä pysty sanomaan vielä mitään kovin tarkkaa. Nordean ja Sammon merkittävistä osinkoleikkauksista huolimatta oma osinkoputki voi mahdollisesti vielä tänä vuonna säilyä nousevana.
Kovin jännittäviä tarinoita tästäkään kuukaudesta ole kerrottavaksi. Tasaisen harmaata menoa, jossa suurinta hupia on päivittää Exceliin vähitellen putoilevia osinkoehdotuksia. Jälkiviisasteluna voisi mainita, että aiempi AbbVien nousutrendin rahastaminen päättyi aika lailla optimaaliseen aikaan.