Tässä kuussa hypättiin uudelle sataluvulle puukaupparahojen ilmestyttyä tilille. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että kyseessä on oikeastaan puumateriaalin muodossa olleen tilastoimattoman omaisuuden muuttaminen rahaksi ja siten tässä blogissa tilastoiduksi omaisuuslajiksi. Käytännössä omaisuutta siirtyi taskusta toiseen tai muuttui olomuodosta toiseen, joten kyynisesti ajateltuna vaikutus on plus miinus nolla.
Joka tapauksessa kyse on minun mittakaavassa erittäin suuresta tuloerästä, josta olen iloinen varsinkin, kun kaupan loppusumma osoittautui lähes 50 % suuremmaksi kuin mitä kaupan sopimisen yhteydessä oli arvioitu. Tein kuitenkin yhden amatöörivirheen, jonka jo kertaalleen olin onnistunut välttämään, mutta nyt se vain pääsi käymään. Puun ostaja nimittäin tekee 19 %:n ennakonpidätyksen puukauppatulosta. Tuo on varmaan ihan käypä prosentti keskimääräiselle puukaupalle, kun huomioidaan vähennyskelposet kulut, varaukset yms JOS käytettävissä ei ole metsävähennystä. Tässä tapauksessa metsävähennystä on vielä käyttämättä hieman nyt maksettua summaa enemmän, joten veroa tarvitsee maksaa merkittävästi nyt pidätettyä vähemmän. Edellisessä suuressa kaupassa muistin pyytää muutosverokortin, mutta nyt se unohtui. Pieni dippi omaisuuden määrään tulee ensi vuoden alussa, kun puun ostajan maksama arvonlisävero (vajaat 9 k€) pitää tilittää verohallintoon.
Käteisen määrään on vaikuttanut myös kevätosinkojen maksu, sillä ne ovat suurimmalta osalta makaamassa tilillä vaikka pieniä ostoja onkin tehty. Bruttona osinkoja näyttäisi tulevan tänä vuonna hieman yli 10 k€. Käteisen määrä ja suhde salkun kokoon alkaa tuntua vähän turhan suurelta (115.951 € ja 36.5 % salkun kokonaisarvosta). Ihan suinpäin en olisi valmis laittamaan merkittävästi aiempaa suurempia summia osakeostoihin, sillä viime päivinä raportoitujen tulosten suunta on mielestäni ollut loivasti alaspäin samalla kun maailmantalous näyttää viilenemisen merkkejä.
Lopuksi vielä raportoitava omaisuus numeroina ja kuvana.
Ajatuksia ja tapahtumia taloudesta, työstä ja varallisuuden kartuttamisesta.
-
Katsaus tulee hieman ennenaikaisesti maaliskuun pörssipäivien loppumisen takia. Aloitetaan osingoilla. Aiempia tekstejä lukeneille on luulta...
-
Voisitko suositella kenellekään säännöllistä sijoittamista tuotteeseen, jossa hallinnointipalkkio on noin 60 % sijoitetusta summasta, jossa ...
-
Lähes vuoden jatkunut yhtäjaksoinen nousu taittui viimein ja miinusta kertyi syyskuussa -2,74 % eli euroina mitattuna monen nettopalkan verr...