perjantai 31. toukokuuta 2019

Kuukausikatsaus 05/2019 - Salkku keveni reilusti

Toukokuussa rymisteltiin alas oikein reilusti. Osakkeet halpenivat reippaasti ja se näkyy loppusummassa. Osakkeiden arvo on aika tarkalleen sama kuin tasan vuosi sitten. Kokonaisuutena miinusta tuli edelliseen kuukauteen verrattunan lähes tarkalleen 10.000 €.

Varsinkin metsäyhtiöt on viimeisen vuoden aikana laskeneet reilusti, ja esimerkiksi Stora Enso on vuoden aikana tippunut Nordnetin mukaan noin 45 %. Tällä viikolla päästiin jo siihen pisteeseen, että ostin pitkästä aikaa lisää Storaa Nordnetin kampanjan innoittamana. Pieniä määriä Sampoa, Nordeaa ja UPM:ää on viime aikoina tullut hankittua. Onpa tapahtumalistan mukaan tullut hankittua myös vähäisiä määriä Nokian Renkaita, Tokmannia ja Teliaa. Kaikkiaan ostot ovat olleet suht maltillisia. Vaikka ostohalua olisikin ainakin joitain yhtiöitä kohtaan, näkymien epävarmuus ja pelko putoavasta puukosta hillitsee ostohaluja. Miinusmerkkinen käteisrivi ei siis selity pelkästään osakeostoilla vaan siihen liittyy mm. metsänhoitokaluston osittainen pävittäminen 90-luvulta nykyaikaan.


Hallitusneuvotteluissa oli uutisten mukaan saatu jonkinlainen lopputulos. Väkisin on jäänyt kuva, että talouden ja työllisyyden kehitystä on arvioitu liian optimistisesti, kun rahaa ollaan käyttämässä aiempaa löysäkätisemmin. Tavoitteena on siis 75 % työllisyysaste talouden tasapaino vuonna 2023. Itse en usko, että nämä molemmat saadaan toteutumaan, mutta toivottavasti olen väärässä. Palkka- ja pääomatulojen verotuksesta tai mm. metsänomistajia hyödyttävästä yrittäjävähennyksestä ei vielä tänään tihkunut selkeää tietoa, vaan nämä yksityiskohdat taidetaan saada vasta ensi viikolla. Jään odottamaan.