Tänään sain äsken toteutetun hakkuun mittaustodistuksen. Puhelimessa olin hetkeä aiemmin saanut kuulla hakatut kuutiot ja maininnan, että määrä oli vähän turvonnut. Eri hintaryhmien kuutiomäärät eivät kertoneet kovinkaan paljoa, kun en muistanut, millaisia arvoita hakkuusopimukseen oli kirjattu millekin puutavaralajille.Kun silmäilin mittaustodistuksen viimeistä riviä, jossa alettiin puhua kokonaishinnasta, yllätys oli melkoinen, kun hakkuusopimuksen summa oli noin 25 k€, mutta nyt loppusumma oli melkein 40 k€. Kyllä, oli vähän turvonnut, kun hinnoissa ei ollut oleellisia muutoksia.
Kun ero arvion ja toteutuman välillä on luokkaa 50 %, jotain on ollut pielessä, mutta puun myyjän kannalta se oli tässä tapauksessa pelkästään positiivista. En tarkkaan tiedä, kuinka tilan puumäärät on aikoinaan kartoitettu, mutta menetelmiä ovat ainakin perinteiset maastokäynnit ja laserkeilaus. Liekö pielessä olleet noiden kuvioiden puumäärien alkuarvot, joita päivitetään vuosittain oletetuilla kasvumalleilla. Vai onko virhe ollut noissa kasvumalleissa, jotka olettivat puun kasvavat todellista hitaammin ja vuosien mittaan ero kumuloitui tuohon noin 50 prosenttiin? Edellisessäkin kaupassa oli saman suuntaista poikkeamaa, mutta prosentuaalinen ero oli huomattavasti pienempi.
Jos metsän arvon määritys perustuu muinaiseen puumääräselvitykseen ja kasvumallien käyttöön ja niillä päädytään tällaisiin eroihin, metsätilan myyjän kannattaisi näköjään selvityttää tilan arvo maastokäynneillä, ja ostajan kannattaisi myös rymytä tarjolla olevilla tiloilla arvioimassa kuutioita ja etsiä niitä tarjokkaita, joissa hintapyyntö on tehty mallinnuksen perusteella ja päädytty todellista pienempään lukemaan. Aktiivinen ostaja saattaisi tarkan kartoituksensa ansiosta päätyä ostamaan edulliseen hintaan sellaisen tilan, jonka myyjä on ollut liian säästäväinen maksaakseen hyvin tehdystä tila-arviosta.
Ajatuksia ja tapahtumia taloudesta, työstä ja varallisuuden kartuttamisesta.
maanantai 1. huhtikuuta 2019
-
Katsaus tulee hieman ennenaikaisesti maaliskuun pörssipäivien loppumisen takia. Aloitetaan osingoilla. Aiempia tekstejä lukeneille on luulta...
-
Voisitko suositella kenellekään säännöllistä sijoittamista tuotteeseen, jossa hallinnointipalkkio on noin 60 % sijoitetusta summasta, jossa ...
-
Lähes vuoden jatkunut yhtäjaksoinen nousu taittui viimein ja miinusta kertyi syyskuussa -2,74 % eli euroina mitattuna monen nettopalkan verr...