Ajatuksia ja tapahtumia taloudesta, työstä ja varallisuuden kartuttamisesta.
sunnuntai 22. lokakuuta 2017
Osto 20.10.2017: Citycon
Citycon on yksi tuoreimmista yhtiöistä salkussani, sillä sitä on ollut salkussa vasta alkukesästä 2016 lähtien. Houkuttimena ostoon on ollut korkea osinkotuotto, sillä arvonnoususta ei ole ollut kovin selkeitä merkkejä. Q3:n tulosjulkistuksen jälkeen kurssi on ollut laskusuunnassa ja kurssi on mennyt muutaman prosentin pakkaselle. Tein uusimman ostopäätöksen kurssilaskun perusteella hinnalla 2.104 €, mutta nyt siihen liittyi vähän epäröintiä. En pysty analysoimaan kaupan megatrendejä tieteellisellä tarkkuudella, mutta käynnissä oleva murros ja verkkokaupan lisääntyminen muuttaa varmasti rakenteita. Omaa ostokäyttäytymistä tarkastelemallakin voi nopeasti huomata, että verkkokauppoja tulee käytettyä entistä enemmän ja vierailut kivijalkakauppoihin on vähenemään päin. Huolta Cityconin kohdalla siis herättää se, riittääkö liiketiloille kysyntää pitkällä tai edes keskipitkällä aikavälillä. Pystyykö yhtiö löytämään konsepteja, jotka toimivat nykysessä ympäristössä houkuttamaan asiakkaita fyysisesti paikalle? Tällä kertaa tulin positiiviseen tulokseen mm. Ruotsiin ja Norjaan hajautetun kauppakeskusverkoston ja niiden hyvän tuloksen perusteella sekä siksi, että Citycon yrittää saada tilojaan entistä enemmän urban crosspointeiksi, joissa tai joiden läheisyydessä ihmisvirrat luonnostaan kulkevat. Toivottavasti onnistuvat.
-
Kouluissa alkoi tänään kesäloma, mutta oman kesäloman alkuun on vielä reilu kuukausi. Lyhyeen kesään kohdistuu ainakin omalla kohdallani toi...
-
Lähes vuoden jatkunut yhtäjaksoinen nousu taittui viimein ja miinusta kertyi syyskuussa -2,74 % eli euroina mitattuna monen nettopalkan verr...
-
Kesäkuu alkaa olla taputeltu, ja rahaa on kulunut parin viime viikon aikana ennätyksellisiä määriä. Poikkeuksellinen 'investointi' k...