Merkittävä osa kokonaissummasta kertyy viidestä suurimmasta yhtiöstä, ja niistä kolme pystyi joko pitämään samassa tai kasvattamaan sitä edelliseen vuoteen verrattuna. Tällä hetkellä sijalla 4 oleva Telia päätyi leikkaamaan osinkoaan, ja samoin teki kolmospaikalla oleva Nordea, mutta heillä on maksamatta vielä edellisenkin vuoden osinko.
Pankkiosakkeita kaihertaa epävarmuus siitä, jatkuuko EKP:n suositus osingonjaon rajoittamisesta, ja se koskee omalla kohdallani Aktiaa, Nordeaa ja SEB:tä. Näiltä rahallista tuloa on odotettavissa aikaisintaan ensi syksynä siinä hyvässä tapauksessa, että saavat luvan tehdä niin. Pientä varovaisuutta tuolla sektorilla on havaittavissa, sillä ainakaan SEB:tä voi syyttää liian avokätisestä jakamiststa osinkoesityksen ollessa umpisurkea.
Rahaa olisi tulossa osinkojen muodossa tämän hetken arvion perusteella hieman yli 13000 euroa (brutto), mikä vastaa reilua 800 euroa kuussa nettona. Kohtuullinen osuus kokonaissummasta on pankkien edelliseltä vuodelta lykättyä osinkoa, ja vaarana on, että lykkäämissuositus jatkuu vielä ensi vuoteen. Jos näin käy, liikutaan vuoden 2019 kertymän lukemissa.
Edelleenkään en pidä siitä, että osakkeenomistajalle kuuluvan osuuden maksua viivytetään jakamalla se useampaan maksuerään pitkin vuotta. Vaikka käytäntö tulee vuosi vuodelta yleisemmäksi, itse en todellakaan kaipaa tasaista tulovirtaa vuoden mittaan, vaan kaiken mahdollisimman nopeasti omaan käyttöön, sillä luulen osaavani käyttää rahaa niin, ettei ns. ylimääräinen raha pala heti kaikenlaiseen humbuugiin. Pahin esimerkki ripottelusta ja päättämättömyydestä on Citycon, joka haluaa maksaa osinkonsa 4 kertaa vuodessa ja varmasti kirjaa esityksiinsä ja päätöksiinsä maksujen ehdollisuuden ja riippuvuuden hallituksen armeliaisuudesta.