Olen ollut huomaavinani, että suomalaisen ilmastokeskustelun sävy on muuttunut hieman syyttäväksi maanviljelijöitä ja metsänomistajia kohtaan. Sävyä ei varmasti muuta positiivisemmaksi tämän päivän uutinen, jonka mukaan hiilensidonta oli vuonna 2018 ennätyksellisen pientä ja 43 prosenttia pienempää kuin edellisenä vuonna. Ensisijaiseksi syyksi mainitaan suuret hakkuumäärät sekä uudet ja entistä pienemmät arviot metsiemme kyvystä sitoa hiiltä.
Lähde: Tilastokeskuksen julkaisu (http://tilastokeskus.fi/til/khki/2018/khki_2018_2019-12-12_tie_001_fi.html)
Vaikka puuta on Suomen metsissä ennätysmäärä ja uutta puumateriaalia kasvaa enemmän kuin koskaan aiemmin, myös hakkuumäärät ovat sellaisella tasolla, että vuotuinen hiilensidonta puustoon on pienentynyt. Poliittinen paine kotimaassa ja myös koko EU;ssa on suuntautunut hiilinielujen vahvistamiseen eli toisin sanoen puumäärien nopeampaan kasvattamiseen, mikä käytännössä tarkoittaa Suomen osalta hakkuiden vähentämistä.
Nykyinen hallitus on kirjannut tavoitteeksi hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä, ja EU:kin haluaa hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä. Jo aivan lähivuosina tarvitaan todella rankkaa ohjausta, jos Suomi oikeasti haluaa päästä asetettuun tavoitteeseen eikä tämä tule tapahtumaan ilman kitinää ja merkittävää vastareaktiota, vaikka hämmästyttävällä tavalla poliitikot ovatkin puheissaan linjanneet, että "tavallisen ihmisen" ei tarvitse kärsiä ilmastonmuutoksen torjunnasta. En tiedä, miten poliitikot tämän ajattelevat, mutta selvää on, että kustannukset tulevat lopulta ihan jokaisen maksettavaksi tavalla tai toisella - myös siinä tapauksessa, että ilmastonmuutoksen annettaisiin edetä ilman sen kummempia ehkäiseviä toimenpiteitä. Pelkät pienet polttoaineveron korotukset ilmastonmuutoksen torjunnan verukkeella eivät todellakaan vie tavoitteeseen ja niistäkin nousee aina kova poru.
Mitä tämä tarkoittaa metsänomistajan kannalta? Ihan lyhyellä tähtäimellä ei varmasti vielä mitään erityistä. Monet saattavat ihan vapaaehtoisesti lykätä tai tietoisesti vähentää hakkuita metsissään. Nykyisen lainsäädännön puitteissa kellään ei ole suoraa mahdollisuutta vaikuttaa metsänomistajan päätöksiin hakkuisiin liittyen. Toisenlaisen lainsäädännön mahdollisuus tosin kasvaa sitä mukaa kun paine nielujen tehostamiseen lisääntyy. On puhuttu myös metsänomistajille maksettavasta korvauksesta, jos he lykkäävät hakkuita, mutta pidän tätä vähän teoreettisena vaihtoehtona yhtään laajemmassa mittakaavassa. Täysin poissuljettu ei ole myöskään ajatus siitä, että toimittaessa EU-tasolla Suomen metsiä velvoitetaan jossain vaiheessa nielemään omien päästöjen lisäksi myös Puolan hiilivoimaloiden CO2-päästöjä. Metsävarat ovat liukumassa yksityisomaisuudesta enemmän ja enemmän kansalliseksi tai kansainväliseksi omaisuudeksi. Tästä esimakua antoi Brasilian tapahtumat, jotka nostattivat kansainvälisen vastalauseiden myrskyn. Käytön rajoitukset yleensä pudottavat metsän tuottoa, mikä ei ole optimaalinen tilanne mikäli metsänomistuksen ainoa tarkoitus on tuoton hakeminen.
Valtiovallan asettamat mahdolliset hakkuurajoitukset varmasti vähentävät myös investointihalukkuutta Suomeen, mutta toisaalta puun käyttöä voidaan tehokkaasti rajoittaa olemalla myöntämättä lupia uusille tuotantolaitoksille. Ympäristöministeri onkin jo puhunut vähän tämän suuntaisesti. Heikentynyt puun kysyntä näkyy metsänomistajalle alempina myyntihintoina.
Sinänsä pidän tärkeänä, että ilmastonmuutosta ja kasvihuonekaasujen määrää pyritään hillitsemään. Alueellisissa rajoituksissa (kuten Suomessa tai EU:ssa) voi piillä sellainen ongelma, että tuotanto siirtyy kyseisen alueen ulkopuolelle tai että raaka-aine (tässä tapauksessa puu) hankitaan alueelta, jossa ei ole minkäänlaisia rajoituksia (=Venäjältä). Näissä tapauksissa ongelma siirtyy toisaalle eikä toimilla ole todellisen tavoitteen saavuttamisen kannalta mitään vaikutusta. Tälläkin hetkellä erittäin iso osa Euroopan kuluttajatuotteiden tuotannosta on ulkoistettu Aasiaan. Tuleekohan tämäkin huomioiduksi hiilineutraalisuustavoitteissa?
Puuta on Suomen metsissä noin 2500 miljoonaa kuutiometriä ja se kasvaa vuosittain yli 100 miljoonaa kuutiometriä hakkuumäärän ollessa noin 70 miljoonaa kuutiometriä. On tietysti selvää, että hakkuita rajoittamalla hiiltä saadaan sidottua enemmän metsiin. Tällekin tielle tulee jossain vaiheessa pää vastaan, sillä ikääntyessään metsät sitovat hiiltä koko ajan huonommin ja lopulta kääntyvät lähteeksi. Sillä hetkellä kun metsiin ei enää sovi yhtään uutta puuta ja niiden hiilensidonta on nollassa tai negatiivinen, pitäisi vastaavasti energiantuotantoon ja kaikkeen muuhun toimintaan liittyvät kasvihuonepäästöt olla nollassa. Siinäkin tapauksessa tähän todella massiiviseen hiilivarastoon sidotun puun hyödyntäminen aloittaminen käynnistäisi kasvihuonekaasujen määrän kasvun ilmakehässä. Päästöttömään energiantuotantoon siirtymisen pitäisi siis olla jo nyt toimenpidelistalla.
En ole aikeissa luopua metsäomistuksistani, mutta uusia hankintoja en aio tehdä koko ajan kovemmaksi tulevan poliittisen riskin sekä muiden henkilökohtaisten syiden takia. Metsäteollisuuteen aion sijoittaa jatkossakin. Sieltä ja muista osakesijoituksista raha tulee helpommin ja säännöllisemmin kuin metsästä.
