Ostoja tein yhteensä n. 2050 €:lla. Ostoslistalla oli Sampo ja pitkästä aikaa Superrahasto Suomi. Lisäksi edelliseen kirjoitukseen liittyen avasin uuden salkun toista sijoitustyyliä varten ja tein sinne yhden oston USAn pörssistä periaatteella "trend is your friend", kun mukana oli vähän teknisen analyysin perustyökalujen käyttöä. Osto tapahtui hieman myöhemmin kuin mitä signaali olisi puhdasoppisesti edellyttänyt, mutta tämä meni nyt pienen varmistelun piikkiin. Katsotaan, miten trendi kantaa, mutta kovin suurta tappiota en tästä aio ottaa. Kirjoittelen tästä kokeilusta sopivassa kohdassa myöhemmin.
Menopuolella tapahtumia oli syyskuussa runsaasti ja summat olivat tavallista suurempia. Kyllästyin lopulta vanhaan ja hitaaseen tietokoneeseen ja ostin tarjouksesta uuden. Pari kymppiä piti laittaa ohjelmistoihin, ja muihin kokeiluihin ostin ylimääräisen SSD-levyn. Myös vaatteisiin meni normaalikuukauteen verrattuna huomattavasti enemmän rahaa eli hieman vajaat 200 €. Palkkatulojen lisäksi rahaa tuli tilille kun Citycon maksoi vuoden kolmantena eränä osinkoa myöskin vajaat pari sataa euroa (brutto).