Lyhyempää työviikkoako?

Ministeri Sanna Marinin visio löi tänään ällikällä. 6-tuntinen työpäivä tai 4-päiväinen työviikko tuntuu äkkiseltään mukavalta ajatukselta ainakin työntekijän kannalta, kun aikaa jäisi enemmän kaikkeen mukavaan. Työnantaja tai verotuloja keräävät tahot voivat Marinin avautumisesta pyöritellä päätään, ja luultavasti työntekijäkään ei lopulta ole kovin onnellinen, kun näkee, millainen vaikutus tällä olisi tuloihin. Onneksi Marin itsekin piti ajatusta utopistisena ainakin lähitulevaisuudessa toteutettavaksi.

Työnantajilla ei luultavasti ole mahdollista maksaa samaa palkkaa noin 20 % lyhyemmästä työajasta, joten palkkoja pitäisi hilata ylöspäin jossain äärellisessä ajassa siten, että tulotaso olisi normaaliin elämiseen riittävä. Tämä taas söisi kilpailukykyä ja vähentäisi työpaikkoja. Nytkin lehdissä on koko ajan napinaa, että palkka ei riitä elämiseen ja työuran jälkeen käteen jää vain pieni ja raskaasti verotettu eläke, joka riittää ruokaan tai lääkkeisiin mutta ei molempiin. Näille pienipalkkaisille ja pieneläkeläisille jouduttaisiin keksimään uusia tukimuotoja verorahoista maksettavaksi.

Työssäkäyville verotuksen progressiivisuus takaa sen, että nettotulojen pudotus olisi pienempi kuin tuo noin 20 %. Toisaalta tämä johtaisi kohtuullisen merkittävään verotulojen pienenemiseen, jolloin kokonaisverotusta pitäisi kiristää. Varmaankin painotus olisi jälleen tulojakauman yläpäässä. Onko OK, että työkykyisten ihmisten vapaa-ajanviettoa tuettaisiin entistä enemmän verovaroin samalla kun työvoiman riittävyydestä tulevaisuudessa ollaan entistä enemmän huolissaan?

Perinteinen työväen puolue ei siis haluaisi kohderyhmänsä tekevän työtä. En voi välttyä ajatukselta, että tässä halutaan kasvattaa joukkoa, joka on riippuvainen tulonsiirroista ja jonka puolustajana SDP toimisi haaliessaan itselleen äänestäjäkuntaa. Tänään olen taas vähän eilistä vähemmän demari.