maanantai 18. elokuuta 2025

Omat osingot vs. Dividend Hawk

Sijoitusasioissa omien tulosten vertailu toisiin voi olla tilanteiden erilaisuuden takia täysin turhaa, mutta parhaimmillaan vertailu ja analysointi voi tuoda inspiraatiota ja oppia jostain merkityksellistä. Jossain vaiheessa sijoituspolkuani törmäsin blogiin nimeltä Dividend Hawk. Sen sisältö on hyvin teknistä ja se keskittyy hyvin yksityiskohtaisesti kirjoittajan omistusten tapahtumiin ja erityisesti niiden osinkotietoihin. Kirjoittaja luokittelee itsensä Dividend Growth Investoriksi, mikä on omiin tavoitteisiini nähden erittäin kiinnostava sijoittajaprofiili, ja sen vuoksi sivuilla on tullut vierailtua aina silloin tällöin.

Blogin historiatietoja penkomalla selviää, että olemme aloittaneet osakesijoittamisen suunnilleen samoihin aikoihin. DH on kuitenkin saanut kasvatettua salkkuaan ja vuosittaisia osinkojaan reippaasti itseäni nopeammin. Olenkin kunnioituksella seurannut varsinkin hänen osinkopottinsa kehitystä ja joskus laskeskellut karkeasti, kuinka paljon euroissa ja vuosissa olen häntä jäljessä.

DH avaa tilanteesa hyvin tarkasti, ja vieraillessani sivuilla tänään huomasin erikoisen yksityiskohdan suhteessa omiin osinkotuloihini. Oma brutto-osinkokertymäni tältä vuodelta on nimittäin juuri nyt suurempi kuin DH:lla. Olen siis hetkellisesti johdossa, mutta tilanne tulee pian kääntymään 'normaaliksi'. Oman salkkuni osingonmaksu painottuu voimakkasti kevääseen, kun taas DH:n USA-osakkeisiin painottunut portfolio tekee osinkotuloa tasaisemmin vuoden mittaan.

Tuosta myönteisestä hetkellisestä tilanteesta inspiroituneena aloin vertailemaan numeroitamme hieman tarkemmin. Koska aloitusvuotemme on käytännössä sama, vuosiosinkojen vertailu ei edellytä edes vuosien korjaamista. Oheisessa kuvassa on esitetty omat ja DH:n brutto-osingot vuosittain. Kuva kertoo, että DH repi alkuvuosina merkittävän etumatkan, ja esim. vuonna 2015 hänen osinkotulonsa olivat jo 15 k€, kun itse olin vasta reilussa 2 k€:ssa. Sen jälkeen euromääräinen ero ei ole enää kasvanut merkittävästi, mikä taas on johtanut siihen, että pylväiden kasvaessa suhteellinen ero on tietysti pienentynyt. Alempi kuva kertoo suhdeluvun DH:n ja omien osinkojeni välillä. Jos unohdetaan aloitusvuosi 2010 summien pienuuden takia, suhteellinen ero kasvoi alkuvuosina nopeasti ja parhaimmillaan DH nautti seitsemän kertaa suuremmista osinkotuloista. Tuon huipun jälkeen suhteellisen eron trendi on ollut laskeva, mutta ero on ollut kuitenkin merkittävä viimeisenä täytenä osinkovuotena.



Jos kaikki osakesalkun yhtiöt maksaisivat luvatut ja oletetut tämän vuoden osingot tänään, kokonaissumma olisi 27.888 euroa eli osinkotuotto olisi 5,33 %. Aiempina vuosina en harkinnutkaan sellaista osaketta, jonka osinkotuotto oli vähemmän kuin noin 5 %. Tuosta periaatteesta on viime aikoina luistettu ehkä järkiintymisen takia, ja viime vuosina salkkuun on ilmestynyt lappuja, joiden osinko-odotus on jopa niin alhainen kuin n. 2 %. Sen alle ei olla vielä päästy osakkeiden kanssa, mutta alhaisemmat osingonmaksajat on hoidettu rahastojen kautta.

Osinkotulojen kasvattaminen on edelleen keskeisenä tavoitteena, mutta vähemmän pakonomaisesti ja antamalla myös tilaa kasvaa investointien kautta aggressiivisen osingonmaksun sijaan. Matka jatkuu toistaiseksi näillä opeilla ja ei haittaa, vaikka ero Dividend Hawkiin pienenisi entisestään tulevina vuosina.