perjantai 28. helmikuuta 2025

Epävarmuutta ilmassa tavallista enemmän - Kuukausikatsaus 02/2025

Sen verran on jo ikää, että yksi jos toinenkin mullistus on tullut koettua, mutta viimeisten viikkojen aikana tilanteet ovat kääntyneet totaalisesti ympäri ja asetelmat muuttuneet radikaalisti. Voimapolitiikka ja vahvemman oikeus tuntuvat nyt päivän sana ja jalkohin jää lähimmät (ja ehkä kohta entiset?) liittolaisetkin.

Yllä mainituista syistä alkuvuoden suotuisa kurssikehitys saattaa olla vähintäänkin tasoittumassa mutta luultavasti lähtemässä pieneen laskuun. Epäsuotuisista tapahtumista huolimatta helmikuussa päädyttiin kohtuullisen hyvään salkun kasvuun ja kokonaissumma on tänään 649.772 euroa, joka on luonnollisesti myös korkein lukema koskaan. Nousua kuukauden aikana tuli 22,200 € eli 3,54 %. Samalla osakeomaisuuden arvo ylitti ensimmäistä kertaa puolen miljoonan rajan.





Osake- ja rahasto-ostoihin kului rahaa tässä kuussa n. 8.700 €, josta suurin siivu löysi kodin ruotsalaisista teollisuusosakkeista, mutta merkittävä osuus suuntasi myös Amerikkaan. Iso ostosumma pudotti käteisvarat pitkästä aikaa alle sadan tuhannen. Osakeomistusten maantiteellinen jakauma on hyvin suomipainotteinen, eikä se ole kovin pikaisesti muuttumassa, sillä en suunnittele mitään radikaaleja allokointiliikkeitä.

Osakesalkun maantieteellinen jakauma


Varsinainen osinkonmaksukausi ei ole vielä vauhdissa, mutta kuukausittaista tai neljännesvuosittaista osinkoa maksoi kuusi yhtiötä yhteensä 861 euroa. Edellisessä kirjoituksessa kävin läpi koko vuoden osinkoennustetta ja päädyin arvioon 26.500 euroa (brutto). Alkaa vähitellen tuntua siltä, että passiivisilla tuloilla voisi ehkä pystyä elämään ihan kelvollista elämää koskematta pääomaan. En ole vielä kaikesta työelämän kurjuudesta huolimatta jättämässä työkuvioita, mutta nuo lukemat alkavat antaa kutkuttavan tunteen siitä, että taloudellinen riippumattomuus saattaisi oikeasti olla mahdollista ihan lähivuosina.

Tullien ja kauppasodan vaikutuksia odotellessa.