Kuukausiyhteenveto olisi pitänyt saada kasaan jo eilen, mutta pitkä pyörälenkki ja sen jälkeinen jumiutuminen katsomaan ottelua O'Sullivan vs. Higgins viivästytti raportointia seuraavaan päivään.
Venäjä jatkaa aggressiotaan Ukrainassa ja merkit sodan nopeasta loppumisesta ovat vähäiset. Inhimillisen ja poliittisen tragegian lisäksi taloudet alkavat pohjainflaation, pakotteiden ja vastapakotteiden takia ottaa vähitellen osumaa, ja vaikutukset alkavat tuntua jo suomalaistenkin kukkaroissa. Omassa lähikaupassa ostoslistalla yleensä olevien tuotteiden hinnat ovat parin viikon aikana nousseet harvoja poikkeuksia lukuunottamatta 2-15 %. Luulen, että korotukset eivät jää tähän.
Salkku oli huhtikuussa hienoisessa nosteessa ja kokonaisuutena kuukauden muutos oli aika tarkalleen +2 %. Osakkeiden arvo ja käteisen määrä kasvoivat, mutta rahastojen yhteisarvo pieneni, sillä nousevien korkojen takia hankkiuduin eroon eräästä korkorahastosta. Palataan niille markkinoille mahdollisesti joskus myöhemmin.
Sijoitttamisen näkökulmasta huhtikuu oli omalta osaltani pientä hermoilua ja pohdintaa ostojen lykkäämisen kannattavuudesta. Päädyin kuitenkin romahdusvaroituksista huolimatta vielä ostolinjalle, ja ostoihin käytetty rahamäärä oli huhtikuussa huomattavasti normaalia korkeammalla tasolla. Tämä sen vuoksi, että muutin tilille tulleita osinkoja osakkeiksi, ja lisäksi käytin em. rahastomyynnistä vapautuneita rahoja osakeostoihin. Maantieteellisesti ostot kohdistuivat akselille USA-Suomi-Ruotsi karkeasti suhteessa 60 % : 20 % : 20 %.
Huhtikuu on perinteisesti ollut hyvä osinkokuukausi ja huhtikuun osingot kattoivatkin noin puolet koko vuoden osinkoennusteesta. Koko kuukauden osinkosumma oli n. 9300 € ja tänä vuonna osinkoja on tullut 10.916,06 €. Vuoden 2022 ennuste on jossain välillä 18-19 k€.
Pääsalkku seurailee aika hyvin Helsingin tuottoindeksiä, joten tuotto ei ole viimeisen vuoden aikana ollut kovin kummoinen: