Lokakuun lopun matalapaineen jälkeen saatiin marraskuun alussa uutisia koronarokotteesta ja jonkinlaista alustavaa selvyyttä USA:n presidentinvaalien tuloksesta. Senpä takia ralli sai uusia kierroksia ja kurssit ampaisivat koilliseen. Nousun seuraksena oma salkku turposi vauhdilla ja teki mittaushistorian suurimman kertaluonteisista eristä putsatun euromääräisen nousun (suurin nousu liitttyy viimeisimpään puukaupparahojen maksuun). Kaikkiaan nousua tuli marraskuussa 30,651 euroa eli tilastoitava varallisuus nousi prosentteina 8,66 %. Lukema on sen verran kova, että piti hetki etsiä laskelmista virhettä, jota ei kuitenkaan löytynyt. Valittelin jossain aiemmassa kirjoituksessa, että oma salkku on toipunut koronadipistä merkittävästi yleistä hintatasoa hitaammin, mutta nyt eroa on kiritty hieman kiinni. Jos nousu jatkuu, kohta kolkutellaan 400 k€:n tasalukua.
Tunnelma on itselläni markkinoiden suhteen hyvin kaksijakoinen. Korona on nyt aika kiivaassa leviämisvaiheessa niin Suomessa kuin muualla maailmassa, ja tilannetta yritetään saada hillittyä rajoitustoimilla, jotka toisaalta haluttaisiin pitää minimissä, jotta taloudelle ja työllisyydelle aiheudu liiallista haittaa. Osakeoptimismi tuntuu perustuvan (ainkin omasta mielestäni) siihen toiveeseen, että tauti saadaan pikaisesti hallintaan rokottella. Joitain viitteitä onneksi onkin rokotteen nopeasta saatavuudesta, mutta pitääkö kurssitaso ja valtioiden kestokyky, jos rokotetutkimusten viimeisissä vaiheissa tai tuotantoprosessissa ja jakelussa ilmenee jotain odottamatonta. Mikäli toimenpiteet osoittautuvat perustuvan liialliseen optimismiin rokotesaatavuudessa, tilanne voi muodostua lähes katastrofaaliseksi ainakin sairaanhoitokapasiteetin osalta.
Joka tapauksessa ostoja olen jatkanut yleiseen nousevaan hintatasoon, ja rahaa on tuhlattu marraskuussa yhteensä 2850 €. Ostoslistalla oli lähinnä Suomen ja Ruotsin Indeksirahastot, Fortum, AT&T ja uutena avauksena Cibus, joka ennätti jo maksaa yhden kuukausittaisen osinkoerän. Marraskuun osingonmaksajat siirsivät tililleni yhteensä 284,93 €, josta valtio vei saman tien osuuden kattamaan kasvavia menojaan.
Työkuvioista oli edellisen kirjoitusen ensimmäisessä versiossa muutama sana, sillä työn mielekkyys on hieman kadoksissa. Hetken aikaa mietittyäni asiaa, poistin tähän aiheeseen liittyvän osuuden ja palaan aiheeseen tarkemmin vähän myöhemmin.