sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Kaulaa myöten velkasuossa?

Hallitukset ja keskuspankit ympäri maailmaa yrittävät pelastaa taloutta ja työpaikkoja massiivislla elvytyspaketeilla ja apuohjelmilla, joita on rustattu kasaan pikavauhtia, jotta koronan aiheuttamia vaurioita saadaan pysymään mahdollismman pieninä. Suomessa hallitus ja oppositio löysivät päälinjoja koskevan yhteisen sävelen yllättävän helposti, mutta yksityiskohdista ollaan oltu eri mieltä. Joka tapauksessa elvyttäminen joudutaan tekemään velkarahalla, ja ennusteissa velka suhteessa BKT:hen uhkaa nousta haarukkaan 80-100 %, joka menneinä vuosina kertoi aivan jostain muusta kuin hyvästä taloudenpidosta, mutta josta nykyoloissa näyttää tulevan normaali ja täysin hyväksyttävä velkaantumistaso ainakin länsimaissa.

En lähtökohtaisesti vastusta yritysten ja työpaikkojen säilymisen tukemista poikkeuksellisissa oloissa, mutta tarvittavat summat ovat sen verran isoja, että riskitasot alkavat olla jo aika korkealla. Tavallisin mittari velkaantumisen mittaamisen on velan määrä suhteessä BKT:hen. Se on Suomen lähihistoriassa käyttäytynyt nousujohteisesti niin, että ns. hyvinä aikoina toimeliaisuus, tuottavuus ja vähentynyt velanoton tarve ovat painaneet käytän laskuun, kun taas uuden kriisin takia on rikottu uusia ennätyksiä. Toki korkotasot ja muut velkaehdot ovat myös muuttuneet. Siinä kun hallitus 90-luvun alussa joutui lakki kourassa kiertämään luotonantajien luona nöyristelemässä ja lupaamassa tiukkoja säästötoimia velan saannin vakuudeksi, voi nykyinen hallitus nojata luottavaisesti siihen, että kymmenienkin miljardien toimet voidaan hoitaa kätevästi velkarahalla, joka ainakin toistaiseksi on vielä kohtuuhintaista.



https://yle.fi/uutiset/3-11312389 (Suomi velkaantuu kymmenillä mirjardeilla. Kenelle lasku lankeaa?)


Onko velanotosta tullut jo liian helppo ratkaisu asioiden hoitamiseen ja kuinka kauan sitä voidaan jatkaa, kun velkasuhteen pitkäaikainen trendi ja varsinkin tulevien vuosien ennuste näyttää olevan kasvussa? Vasemmalta ja oikealta ja edestä ja takaa huudetaan kovaan ääneen, että mitä toimenpiteitä missäkin tilanteessa tarvitaan ja mitä ei missään tapauksessa saa tehdä. Ja kriisitilanteissa ainoaksi vaihtoehdoksi viiden tai kuuden puolueen hallituksille jää vallitsevan tilanteen ylläpitäminen velkarahalla, johon kaikki taloudenhoito näyttää nykyään perustuvan.

Oman lisämausteensa meille tuo oman talouden pelastamisen lisäksi euron pelastaminen. Kreikka saatiin jotenkin jaloilleen, mutta seuraavana listalla on nyt Italia, jonka tilanteesta ollaan oltu huolissaan jo pitkään. Lyhyen aikavälin ratkaisuksi on nostettu velalla rakennettava 500 mrd€:n elvyttelyrahasto, josta rahaa jaetaan tarvitseville maille avustuksina. Ja näin oltaisiinkin tilanteessa, jossa selvää setelirahaa siirtyy valtiolta toiselle, vaikka jakoreitti yritetään häivyttää komission kautta tapahtuvaksi. Mikä huolestuttavinta, Italialla itsellään näyttäisi olevan hyvin vähän halua ja kykyä laittaa asioita muulla tavalla kuntoon, kun puoluekenttä on hajallaan ja siellä on monenlaista näkemystä asiasta. Enemmänkin vaikuttaa siltä, että muut euromaat saavat piilouhkailuja tulevasta kaaoksesta, mikäli raha-apua ei tule. Tämä on tosin vain kirjoittajan henkilökohtainen tulkinta.


Jätän siedettävän velkatason määrittelemisen talouden asiantuntijoille, mutta kaikille on selvää, että kasvava velkariippuvuus kaventaa liikkumavaraa ja lisää riskejä nyt ja tulevaisuudessa. Kuvainnollisesti kun 90-luvun alussa hallitus oli selkä seinää vasten isoja poikien kanssa pokeripöydässä, panoksena oli rahat, auto ja kesämökki, niin finanssi- ja Kreikka-kriisien aikaan pöydällä oli edellisten lisäksi talo ja sijoitusasunto. Tämän kevään pelikierroksella joudutaan pöytään laittamaan oman omaisuuden lisäksi velkarahaa. Ja kädessä on täälläkin kertaa vain kaksi paria.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti