lauantai 9. maaliskuuta 2019

Puukauppa vihdoin päätökseen?

Kevät on alkanut tehdä tuloaan ja lumen määrä on vähentynyt vauhdilla, vaikka aina välillä tuleekin uutta lunta. Lämpimän helmikuun takia alkoi jo epäilyttämään, että joudutaanko vuonna 2017 sovittuja hakkuita lykkäämään jo toistamiseen. Kyseessä on harvennus- ja päätehakkuista isolta osin entisellä suolla ja maaperältään pehmeällä lehtomaisella alueella. Päätehakkuissa ei niin suurta väliä, jos koneet kyntävät syvälläkin pehmeässä maassa, mutta harvennusten osalta maa saisi olla kunnolla roudassa koneiden liikkuessa siellä, jotta jäljelle jäävän puuston juuristo ei vaurioituisi.

Vähän aikaa sitten sain puunostajalta tietoa, että hakkuut olisivat käynnistymässä jo ihan lähiaikoina. Maa on sen verran roudassa, että edellytyksiä hakkuille olisi nyt olemassa. Saapa nähdä miten syvää uraa koneet alueelle tekevät. Edellisessä harvennuksessa kaikki meni kohtuullisen siististi, mutta roudan syvyys riippuu koko talven pakkas- ja lumitilanteesta eikä olosuhteiden arviointi välttämättä onnistu näin maallikkopohjalta vaan on luotettava asiasta enemmän ymmärtävien tietoihin ja kokemukseen.

Pientä huolta on routatilanteen lisäksi aina myös työn tekevän konekuskin taidoista varsinkin harvennusten osalta, jolloin kuvioille pitäisi saada jäämään ehjä puusto jatkamaan kasvuaan. Epäluulo johtuu muinaisesta ensiharvennuksesta, jossa Metsäkeskuksen tarkastus paljasti reilusti huomautusrajan ylittävän määrän kolhuja pystyyn jätetyissä puissa. Onneksi en teetättänyt viereisen samankaltaisen kuvion ensiharvennusta samalla kertaa vaan vuoden pari myöhemmin, jolloin puikoissa oli taitavampi kuski.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että hakkuu näyttäisi nyt toteutuvan. Uudistettavaa alaa on noin reilu hehtaari, joten ihan kauhean isoa työtä ei ole odotettavissa istutuksessa ja kylvössä. Kyseessä on kuitenkin vuonna 2017 hakkuusopimuksen arvion mukaan +25 k€:n kauppa, joten nuo rahat olisi mukava saada käyttöön ja todennäköisesti edelleen sijoitettavaksi muihin kohteisiin. Toivottavasti ylimäräisen odotteluvuoden aikana kasvu on ollut reipasta ja summa on turvonnut vähän suuremmaksi. Ennakkomaksuna sain jo 3000 € ja loput hakkuun jälkeen, kun puumäärät on tiedossa. Tulevasta summasta 60 % on verovapaata, koska minulla on vielä käytettävissä metsävähennystä. Saattaa vielä ennättää hyödyntää yrittäjävähnnyksenkin, ennen kuin SDP sen purkaa vaalilupauksensa mukaisesti. Sellaiset pari tonnia siis taitaa joutua tilittämään veroina valtiolle muiden vähennysten jälkeen.

Puuston kasvu ei kaikilta osin enää ollut optimaalista, sillä esim. päätehakkuukuvioilla kyse on noin 120-vuotiaasta puustosta, jonka kasvu ei enää ole kovin kummoista vaan satunnaiset tuhot ennemminkin vähentävät hyödynnettävän puun määrää. Hiilidioiksidiakaan ei kasvu enää sido joten lienee parempi, että tukit sahataan puutavaraksi, jolloin hiili on sitoutuneena tulevat vuosikymmenet vaikkapa rakennusten rungoissa ja laudoituksissa. Avohakkuun jälkeen maaperästä vapautuvien kasvihuonekaasujen määristä taitaa olla monenlaisia näkemyksiä sen mukaan, kuka maksaa lausunnon antavan tutkijan tai asiantuntijan palkan.


EDIT: Jälkikäteen tuli mieleen, että onkohan tuo metsävähennyksen muodostuminen ja hyödyntäminen sidottu tilakohtaisesti nimenomaan siihen tilaan, josta tuloja on muodostunut vai voiko kaikista tiloista muodostunutta metsävähennyspohjaa hyödyntää vaikka myisi puuta ainoastaan yhdeltä tilalta. Pitääpä selvittää.


4 kommenttia:

  1. käsittääkseni voi hyödyntää tilarajojen yli, 2C lomakkeella on 1 paikka mehtävähennykselle, eli se on veronmaksaja kohtainen, ei tila kohtainen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tosiaan 2C-lomakkeella ei eritellä metsävähennystä tiloittain vaan muodostuminen ja käyttö käsitellään yhtenä kokonaisuutena.

    VastaaPoista
  3. Minulla olisi kiikarissa pieni vähän alle 10 hehtaarin palsta, jossa enimmäkseen taimikkoa ja nuorta kasvatusmetsää. Yhdellä sektorilla/kuviolla jo rotevampaakin puustoa. Virkistysmielessä varmaan ihan ok. Lähivuosien tuottonäkymät hyvin niukat, hoitokulutkin huomioitava. Mitä sanoisit aloittelijalle? Omaa aiempaa kokemusta on vain muutamasta istutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normitilanteessa sijoitusperspektiivin tulee olla pitkä ja kärsivällisyyttä olisi hyvä olla mukana. Varaisiirtovero 4% pitää huolen siitä, että asiantuntevasti hinnoiteltua kohdetta ei kannata ostaa lyhyttä pitoa ja edelleenmyyntiä varten. Jos teet sijoituksen ns. ylimääräisellä rahalla ja uskot, että et joudu pakkorealisoimaan tilaa mahdollisesti jo muutaman vuoden kuluttua, niin ainakin varovaista positiivista signaalia näyttäisin varsinkin jos pidät ulkotöistä. Tuon kokoinen palsta ei ole ihan kohtuuton työleiri, jos saat sen edes kohtuullisen hyvin hoidettuna. Kun taimet saa sen kokoiseksi, että ne eivät huku heinien, horsmien ja vatukon sekaan, ylläpito onnistuu yllättävän pienellä vaivalla, kun raivaussahan tai -veitsen kanssa käy kavelemässä taimikoissa vuosittain. Eri asia on sitten, jos edellisellä omistajalla on jäänyt hoitotöitä pahasti rästiin, jolloin hetken voi varata siihen, että saa tilanteen normaaliksi. Alkuun saattaa tulla kuluja kaluston hankkimisesta. Moottorisahahommiin suosittelen viiltosuojahousuja ja -kenkiä.

      Sijaintiinkin kannattaa kiinnittää vähän huomiota. Jonkinlaista hyvitystä matkoista saa verottajalta, mutta kovin kaukana oleville palstoille saattaa laiskottaa lähteä. Tiemaksujen suuruus kannattaa selvittää ja ajokelpoisten yleisten teiden ja metsäteiden sijainti suhteessa tilaan. Kovin pitkät kävelymatkat sahojen ja muiden tarvikkeiden kanssa varmasti tympäisee pidemmän päälle.

      Plussaa olisi, jos kuviot olisivat mahdollisimman suuria. Päätehakkuut saa vielä kohtuullisen helposti teetätettyä ja tukkipuut myytyä, mutta harvennukset pienillä kuvioilla eivät välttämättä kiinnosta puun ostajia. Jos kuviot ovat pieniä ja kovin erilaisissa kehitysvaiheessa, niin saatat joutua teetättämään sellaisia töitä, joita ei itse pysty tekemään, sellaisissa vaiheissa että ne eivät ole ihan optimaalisia kasvun kannalta tai sitten saatava puun hinta on alhaisempi.

      Kaikki ei aina suju kuin elokuvissa. Hirvet, majavat, myyrät, keväthalla, lumi, mysrkyt yms yms saattaa aiheuttaa tuhoja ja ylimääräistä päänvaivaa. Vakuutuksilla voi pienetää rahallisia menetyksiä, mutta kannattaa miettiä, millaisessa tilanteessa ja missä laajuudessa ne ovat tarpeellisia. Juurikäävän torjuntaan kannattaa kiinnittää huomiota ja ottaa siitä selvää ennen kuin menee kaatamaan isompia puita.

      Jos haluat vaivatonta ja säännöllistä tuloa sijoituksillesi, pysy erossa metsätiloista. Osakkeilla saa kaiken huomattavasti helpommin osinkojen muodossa. Metsää omistamalla saa jonkinlaista hajautusta sijoituksiin, mutta pienistä tiloista saatavat tulot ovat paljon epäsäännöllisemmät. Sijoituksen kannattavuuden näkökulmasta on tärkeää, että haluat ja pystyt tekemään hoitotöitä paljon itse ilman, että joudut käyttämään isossa määrin ostopalveluita. Itslleni metsä ei ole 100 prosenttisesti taloudellinen sijoitus, jolta odotan lyhyelläkin tähtäimellä maksimaalista tuottoa suhteessa muihin sijoituksiin. Mukana on paljon myös virkistys- ja puuhasteluarvoa, sillä pidän hoitotöistä varsinaisen päivätyön vastapainona. Tällä tavalla mielekkääksi kokemani työ tuo vielä kohtuullista rahallista tuottoa.

      Poista