sunnuntai 31. elokuuta 2025

Taantumaa ja veronpalautusta - Kuukausikatsaus 08/2025

Syksy alkaa näyttää ensimmäisiä merkkejään ja kohta Suomi alkaa vetäytyä pimeään ja kylmään talvihorrokseen. Horroksessa on myös Suomen talous, sillä ainakin Kauppalehden mukaan olemme jälleen taantumassa samaan aikaan kun työttömyys jatkaa kasvuaan. Yhdeksi taantuman syyksi listataan yksityisen kulutuksen supistuminen. Entisillä ja nykyisillä poliittisilla päättäjillä on ollut työkaluinaan monenlaista tulevaisuus-,  elpymis- ja kasvupakettia, mutta ainakin tähän maahan niiden vaikutukset ovat olleet hyvin vähäiset. Huonojen näkymien takia en lainkaan ihmettele, että rahaa käytetään aiempaa harkitummin. Kun lähes pyhänä asiana pidettävästa ja ns. omaisuudensuojaa nauttivasta eläturvastakin ehdotetaan leikattavan, on odotukset tulevaisuudesta sen verran matalalla, että ajatusmalli "eletään-kuin-viimeistä-päivää" saa entistäkin vähemmän kannatusta.

Elokuu oli kohtuullinen kasvukuukausi, sillä tilastoitava omaisuus kasvoi +2,3 %, joten nousu euroina on n. +14.600 €. Osakkeet, rahastot ja käteisvarat summautuvat tänään lukemaan 664.671 €.



Ensi viikolla tulee omalla kohdalla veronpalautukset maksuun. Palautusta on tällä kertaa tulossa reilut kolme tonnia. Miksi näin paljon? Perusjuttuja sen taustalla ovat metsätalouden tappiot kun puukauppoja ei ollut sekä työhuonevähennykset, joita tulevina vuosina ei nykymuodossaan ole tarjolla. Isoimpana tekijänä ovat kuitenkin tappiolliset osakemyynit. Cityconin kurssi oli kroonistuneessa alamäessä, kun yhtiö teki hieman hämärältä vaikuttaneen suunnatun osakeannin. Kun omistus oli vielä erittäin keskittynyttä, katsoin yhteisen matkamme tulleen loppuun ja myin kaiken pois. Lisäksi kevensin ensimmäisellä vuosipuoliskolla kalliilla ostettuja Telian osakkeita, mutta päädyin jonkin ajan kuluttua ostamaan osan takaisin halvemmalla hinnalla. Näistä sekä palkkatulojen verokortin hienosäädön puutteellisuudesta johtuu tuo edellä mainittu summa. Varmaankin osa siitä menee taantumantappotalkoisiin.

Keskusteltaessa veronpalatuksista ja mätkyistä on eräs jännä piirre. Mätkyt koetaan jonkinlaisena normaalin verotuksen ylittävänä rangaistuksena, jossa verottaja ottaa perusteettomasti enemmän kuin sen pitäisi. Ikävähän lisäveroa on maksaa, jos on olettanut veroprosentin olevan täsmällisen oikein, mutta harvemmin verottajan laskemissa lopullisissa päätöksissä on haastettavissa olevia virheitä. Toisaalta, jos kertoisin saavani reilut 3 k€ veronpalautusta, keskustelukumppanini olemuksesta näkyisi ajatus, että verottaja antaa minulle jotain ylimääräistä. Se tosiasia, että tein sijoitustoimintaan ja metsätalouteen liittyvää tappiota noin 10 k€, jää usein sivuosaan.

Osto-osastolla oli elokuussa monta pienehköä rahasto-ostoa sekä seitsemän kappaletta suoria osakeostoja Suomesta ja Ruotsista. Osakeostot ovat lähes aina luokkaa 500 €, jotta kulut pysyvät alle prosentissa. Rahaa kului ostoihin yhteensä 4100 €. 

Parhaat osinkokuukaudet ovat jo takanapäin, mutta nykyisellä osakeomistuksella tulee joka kuukausi vähintäänkin pieni summa. Elokuussa osinkosumma oli 924 € (brutto).



maanantai 18. elokuuta 2025

Omat osingot vs. Dividend Hawk

Sijoitusasioissa omien tulosten vertailu toisiin voi olla tilanteiden erilaisuuden takia täysin turhaa, mutta parhaimmillaan vertailu ja analysointi voi tuoda inspiraatiota ja oppia jostain merkityksellistä. Jossain vaiheessa sijoituspolkuani törmäsin blogiin nimeltä Dividend Hawk. Sen sisältö on hyvin teknistä ja se keskittyy hyvin yksityiskohtaisesti kirjoittajan omistusten tapahtumiin ja erityisesti niiden osinkotietoihin. Kirjoittaja luokittelee itsensä Dividend Growth Investoriksi, mikä on omiin tavoitteisiini nähden erittäin kiinnostava sijoittajaprofiili, ja sen vuoksi sivuilla on tullut vierailtua aina silloin tällöin.

Blogin historiatietoja penkomalla selviää, että olemme aloittaneet osakesijoittamisen suunnilleen samoihin aikoihin. DH on kuitenkin saanut kasvatettua salkkuaan ja vuosittaisia osinkojaan reippaasti itseäni nopeammin. Olenkin kunnioituksella seurannut varsinkin hänen osinkopottinsa kehitystä ja joskus laskeskellut karkeasti, kuinka paljon euroissa ja vuosissa olen häntä jäljessä.

DH avaa tilanteesa hyvin tarkasti, ja vieraillessani sivuilla tänään huomasin erikoisen yksityiskohdan suhteessa omiin osinkotuloihini. Oma brutto-osinkokertymäni tältä vuodelta on nimittäin juuri nyt suurempi kuin DH:lla. Olen siis hetkellisesti johdossa, mutta tilanne tulee pian kääntymään 'normaaliksi'. Oman salkkuni osingonmaksu painottuu voimakkasti kevääseen, kun taas DH:n USA-osakkeisiin painottunut portfolio tekee osinkotuloa tasaisemmin vuoden mittaan.

Tuosta myönteisestä hetkellisestä tilanteesta inspiroituneena aloin vertailemaan numeroitamme hieman tarkemmin. Koska aloitusvuotemme on käytännössä sama, vuosiosinkojen vertailu ei edellytä edes vuosien korjaamista. Oheisessa kuvassa on esitetty omat ja DH:n brutto-osingot vuosittain. Kuva kertoo, että DH repi alkuvuosina merkittävän etumatkan, ja esim. vuonna 2015 hänen osinkotulonsa olivat jo 15 k€, kun itse olin vasta reilussa 2 k€:ssa. Sen jälkeen euromääräinen ero ei ole enää kasvanut merkittävästi, mikä taas on johtanut siihen, että pylväiden kasvaessa suhteellinen ero on tietysti pienentynyt. Alempi kuva kertoo suhdeluvun DH:n ja omien osinkojeni välillä. Jos unohdetaan aloitusvuosi 2010 summien pienuuden takia, suhteellinen ero kasvoi alkuvuosina nopeasti ja parhaimmillaan DH nautti seitsemän kertaa suuremmista osinkotuloista. Tuon huipun jälkeen suhteellisen eron trendi on ollut laskeva, mutta ero on ollut kuitenkin merkittävä viimeisenä täytenä osinkovuotena.



Jos kaikki osakesalkun yhtiöt maksaisivat luvatut ja oletetut tämän vuoden osingot tänään, kokonaissumma olisi 27.888 euroa eli osinkotuotto olisi 5,33 %. Aiempina vuosina en harkinnutkaan sellaista osaketta, jonka osinkotuotto oli vähemmän kuin noin 5 %. Tuosta periaatteesta on viime aikoina luistettu ehkä järkiintymisen takia, ja viime vuosina salkkuun on ilmestynyt lappuja, joiden osinko-odotus on jopa niin alhainen kuin n. 2 %. Sen alle ei olla vielä päästy osakkeiden kanssa, mutta alhaisemmat osingonmaksajat on hoidettu rahastojen kautta.

Osinkotulojen kasvattaminen on edelleen keskeisenä tavoitteena, mutta vähemmän pakonomaisesti ja antamalla myös tilaa kasvaa investointien kautta aggressiivisen osingonmaksun sijaan. Matka jatkuu toistaiseksi näillä opeilla ja ei haittaa, vaikka ero Dividend Hawkiin pienenisi entisestään tulevina vuosina.