Pahin ja tällä kertaa lyhyeksi jäänyt pörssipaniikki oli tällä kertaa sen verran ohimenevä, että se ei kunnolla näy kuukausikatsausten luvuissa. Vaikka pahimmillaan käytiin reilusti alle 600 k€:n lukemassa, salkun arvo nousi huhtikuun päätteeksi 642.847 euroon, joka on 0,3 % enemmän kuin maaliskuun lopussa.
Taisin edellisessä katsauksessa pohdiskella ostojen hidastamista talouden epävarmuuksien kasvaessa. No eihän siitä hidastelusta mitään tullut. Rahaa kului ostoihin reippaasti maaliskuutakin enemmän eli n. 10.500 €. Koko alkuvuonna ostoksia on tehty yli 29 k€:lla ja myyntiosasto on vielä nollilla.
Huhtikuu oli odotetusti hyvä osinkokuukausi, kun osinkosumma päätyi lopulta lukemaan 10.189 €. Tammi-huhtikuussa osinkoja on tullut bruttona yhteensä 16.190 €. Nordnetin osinkoennuste tuokokuulle on 3740 euroa, mutta sen jälkeen osinkohanat menevät pitkäksi aikaa erittäin tiukalle.
Valtiontaloutta laitetaan nyt kuntoon uusilla lääkkeillä. Ainakin ansiotuloverotusta ja yhteisöveroa kevennetään, mutta toisaalla tehdään kiristyksiä. Omalla kohdalla kiristyksistä taitaa eniten sattua työhuonevähennyksen poistaminen, jota olen hyödyntänyt ansio- ja pääomatuloissa sekä metsätaloudessa. Julkisuudessa olleiden verotaulukoiden mukaan en lähellekään pääse nauttimaan isommille tuloluokille tulevista nelinumeroisista veronalennuksista, vaan loppusummaksi taitaa tulla enemmänkin plusmiinus nolla.
Yleisellä tasolla Suomen taloustilanteen tunnelin päässä ei vieläkään näy kunnolla valoa. Lieköhän tämä laittanut hallituksen kokeilemaan muita keinoja leikkaamisen sijaan. VM:n ennustajat povasivat tänään ehkä pientä kasvua, mutta savolaiseen tyyliin sanoivat lopputuleman voivan olla jotain muutakin. Velkaantuminen, työttömyys ja kasvun hitaus - ainakin niissä ollaan Euroopan mutasarjoissa eikä selkeää helpotusta ole näkyvillä ihan lähivuosina. Alue- ja kuntavaalit antoivat viitteitä siitä, että seuraavissa eduskuntavaaleissa heilahdetaan selkeästi vasemmalle, mikä on ainakin joidenkin sieltä suunnalta tulleiden talousajatusten perusteella itselleni pelottava vaihtoehto. Vielä ei olla onneksi niin pitkällä, että heilunta olisi vaalien jälkeen lähes äärilaidasta toiseen, kuten tapana näyttää olevan valtameren tuolla puolen.