lauantai 31. heinäkuuta 2021

0,5 M€ häämöttää - Heinäkuu 07/2021

Heinäkuun lukuja ynnäillessä iski kunnolla tajuntaan 0,5 M€:n rajan läheisyys. Vielä kesäkuussa asia ei oikeastaan käynyt edes mielessä, mutta heinäkuu on ollut erittäin suotuisa, ja nyt tuo lukema onkin jo erittäin lähellä, kun tilastoitava varallisuus laukkaa tänään lukemassa 491 k€. Syynä tähän on osakkeiden yleinen noususuunta ja varsinkin joidenkin salkun yhtiöiden hyvä kurssikehitys. Lisäksi työnantajan suunnalta tilille tuli palkan lisäksi lomarahat, ja kun tänä vuonna kesäloman matkustusmahdollisuudet ja -halut olivat aika pienet, rahaa on jäänyt tilille lojumaan. 

Sinänsä tasaluvuilla ei ole oikeastaan muuta kuin psykologista merkitystä, mutta olisihan tuo raja toisaalta ihan mukava saada ylitettyä. Jos asiaa ajattelee puhtaasti sijoittelunäkökulmasta, vähän matalampi hintataso olisi minulle enemmän mieluinen, mutta onneksi yhtiöiden tuloskunnon suunta on ollut keskimäärin parempaan päin, mikä antaa edes jonkinlaista perustetta hinnannousulle.





Kesäloma on siirtänyt ajatuksia pois työelämästä, mikä on tullut ihan tarpeeseen. Vaikka mitään tiukasti suunniteltua ja aikataulutettua tekemistä ei ole ollut, varsinkin pientä nikkarointia ja metsätöitä on tullut tehtyä. Kesälomaan liittyvä huono piirre on, että siihen sisältyy niin paljon odotuksia asioista, joita haluaisi ja pitäisi tehdä, jolloin to-do -lista kasvaa ainakin itselläni vähän liian pitkäksi ja lomalla olemisesta tulee melkein suorittamista. Tänä kesänä olen yrittänyt päästä tästä eroon enkä ole ollut huolestunut, jos en ole ollut huipputehokas. 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti