sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Metsätalouden tilinpäätös vuodelta 2017

Menneen vuoden metsätalouden raha-asiat on nyt laitettu valmiiksi, mutta ei vielä lähetetty verottajalle.

Tulopuolella on ainoastaan 3000 euron puukaupan ennakkomaksu. Voi olla, että tälle talvelle suunnitellut hakkuut jäävät seuraavaan talveen, jos kohta ei tule kirpeää pakkasjaksoa.

Menopuoli on aina vähän epämiellyttävä varsinkin niiden kulujen osalta, joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Yhteeveto menoista:

Laji Summa (0% alv)
Vakuutusmaksut 231,51 €
Tiemaksut 334,26 €
Materiaalit ja tarvikkeet 161,15 €
Lehdet ja kirjat 40,82 €
Laskennalliset kulut 345,39 €
Yhteensä 1113,13 €


Laskennalliset kulut sisältää pienimuotoiseen tulonhankintaan liittyvän työhuonevähennyksen ja matkakulut. Jos tietokoneen ja skannerin käytölle ja papereiden säilytykselle ei lasketa hintaa ja matkoista otetaan huomioon vain polttoainekulut, oikeaa rahaa noihin on mennyt maksimissaan noin 70-80 €.

Tämän harrastuksen ns. pakolliset vuosikulut olivat viime vuonna 565,77 € eli noin 15 €/ha. Ilman vakuutusta ei oikein uskalla olla myrsky- ja lumivahinkojen mahdollisuuden takia ja tiemaksuista ei mitenkään pääse eroon.

Materiaalit ja tarvikkeet sisältää poltto- ja voiteluaineita sekä täydennysistutuksen kuluja.

Kun käytän maksimaalisen metsävähennyksen (eli tulosta otetaan aluksi 60 % pois päältä), kyseisen vähennyksen jälkeen vuosituloksi tulee 3000 €:n sijaan 1200 €. Tästä summasta voisi tehdä vielä varauksia tulevien vuosien kuluille, mutta en jaksa tehdä noin pienistä summista varsinkin kun pääomatulon veroprosentti ei todennäköisesti ole laskemassa tulevina vuosina. Kauden tulos on siis 1200 € -1113,13 € = 86,87 €. Valtio ottaa voitosta osansa 30 %:n pääomatuloveron muodossa, joten veroa joudun maksamaan 26,06 €.